Kulissin takaa

Kävin viime viikonvaihteessa hautaamassa minua viisi kuukautta nuoremman serkkuni. Hän kuoli yllättäen, ilmeisesti polvileikkauksesta syntyneisiin hyytymiin keuhkoissa.

Lapsena olimme kovin läheisiä. Teineinä tutustuimme miesten välisen fyysien rakkauden alkeisiin yhdessä mummolassamme. Sitten tulivat ruuhkavuodet.

Pappi puhui nätisti. Virret olivat hyvin valitut. Lanko ja paras kaveri (ja minä) puhuivat kauniisti muistotilaisuudessa.

Vaikka en ole kristitty, toivon: Lux aeterna luceat eis, Domine.

Luin Juha Itkosen kirjan Seitsemäntoista. Pidin ensimmäisestä osasta, toisen osan aikana melkein heitin krijan nurkkaan, kolmas osa kokosi jälleen. Paljon puhetta homoudesta, yllättävän paljon. Eihän kirjan kirjailija ole sama kuin kirjan päähenkilö kirjailija. Olen ollut vuosia pihkassa Juha Itkoseen, jota en tietenkään tunne. Nyt kutkuttaa entistä enemmän.

Perjantaina palailimme kotiin tuttaviemme luota päivälliseltä. Päätin piipahtaa korttelikapakkaamme yhdelle. Kotiin päädyin viiden tunnin päästä.

Löysin itseni Sir Elwoodin hiljaisten värien konsertista Kårenilta. Edellisestä Kåren-visiitistäni onkin vierähtänyt aikamoinen joukko vuosia. Opiskeluaikana siellä tuli vietettyä monenmoista juhlaa. Mainittu soitto- ja lauluyhtye ei merkitse minulle mitään erityistä, tempauduin vain kapakkatuttujeni mukaan.

Mukava oli myös moikata pikaisesti bloggaajatoveriani korttelikapakkani oven suussa.