Kulissin takaa

Minäpä sain tänään uuden puhelimen.

Ensimmäistä kertaa elämässäni tiedän jopa puhelimeni mallin, se on Nokian E70. Edellinen puhelimeni oli sellainen pieni, harmaa, ei-kallis.

Olin vanhaan puhelimeeni täysin tyytyväinen. Firmamme "puhelinvastaava" oli sen sijaan sitä mieltä, ettei anna hyvää kuvaa, kun kuljen sellaisen kanssa. Niinpä minulla on tosiaankin uusi puhelin.

En voi ymmärtää, että vielä neljä tuntia sitten tulin toimeen ilman kameraa, videota, kalenteria, nettiä, sähköpostia jne. puhelimessa (sillä voi myös soittaa). Olen varmaan siirtynyt mobiiliaatteessa subjektiivisesta tietoisuudesta objektiiviseen tietoisuuteen.

Nyt vaan täytyisi jaksaa lukea käyttöohjeita.

Perjantai-iltana kävelin kotoani Kouluun (siis ravintolaan) tapaamaan entisiä työkavereitani. Tuomiokirkkotorilla oli ohjelmaa ja satuin paikalle, kun monisatapäinen yleisö kuorojen kera veisasi Suvivirttä. Olipa kiva saada yhtyä siihen, kyllä se pitää kerran vuodessa saada laulaa, liekö jonkinlaista nostalgiaa tai regressiota turvalliseen lapsuuteen Isän siipien suojassa (kielikuva siivekkäästä isästä on ehkä hieman onnahtava, puolustaudun sillä ettei se ole omani).

Koulussa söin härän pihvin chili-hollandaisekastikkeen ja parmesaaniperunoiden kera. Erinomaista! Myös palvelu oli samanmoista.

Täällä Suomen Turussa on vilissyt kirkollista väkeä kirkkopäiviään viettämässä. Purppurapaitaisia prelaatteja pienemmistä herroista puhumattakaan on vilissyt kuin Vatikaanissa konsaan.

Itse en ohjelmaan osallistunut. Sateenkaarimessuun olin menossa kannatuksen vuoksi mutta paluumatka saaristoretkeltä venähti. Jopa jotkut paikalliset kirkkovirkamiehet olivat Tom Dooleyn blogin mukaan uskaltautuneet paikalle palvelemaan.

Terveisiä Bengtskäristä!

Eilen olin perheeni kanssa Bengtskärissä. B on majakkasaari ja Suomen eteläisin asuttu paikka. Bussilla ensin Kasnäsiin Kemiönsaarella ja siitä sitten tunnin venematka. B:n majakka on rakennettu 1906 kansallisromanttiseen tyylin. Majakka on yhä merenkulun käytössä, lisäksi saarella on matkailutoiminnassa ravintola ja hotelli. Siellä viihtyvät myös haahkat, joiden pesiä siellä on satakunta. Harmaita kallioita, vettä, kumman kiehtovaa.

Usein ihmiset jaetaan meri- ja järvi-ihmisiin. Kuulun meri-ihmisiin. Vaikka oikeastaan olen vielä enemmän joki-ihminen.

Seisoin varttia vaille kuusi tänä aamuna bussipysäkilläni. Korttelin kulmalla nuorukainen puhui kännykkäänsä ja sopi treffejä. Kohta paikalle saapuikin neitonen. Pariskunta lähti kävelemään eteenpäin, pysähtyivät kohdallani. Nuorukainen lausumaaan: "Anteeksi, mutta haluaisitko tulla harrastamaan seksiä meidän kanssamme kolmanneksi pyöräksi". Kiitin tarjouksesta mutta kieltäydyin siitä. Hymyilyttää, vähän naurattaakin, joka tapauksessa mukava alku päivälle.

Eilen palasimme Oulusta Turkuun. Juna oli Tampereelle saapuessamme reilut puolitoista tuntia aikataulustaan myöhässä, Turkuun linja-autokyydissä saapuessamme olimme kaksi tuntia kaavailemaamme myöhemmin. Veturi oli mennyt rikki. Hauska sattuma on, että myös viime vuonna helalomalta palatessamme saavuimme kotiimme reilusti myöhässä, tuolloin paha sää oli rikkonut jotain elektronisia ohjausjärjestelmiä.

Turkuun oli viikonvaihteen aikana saapunut kevät, Porthanin puiston puut ja varjot havahduttivat. Kyllä Suomen Turku on kaunis kaupunki!

Aamulla töihin mennessäni olin tuntevinani lieviä stressin oireita. Eräs tekemätön työ muistutteli olemassa olostaan. Sain sen tehtyä puolessa toista tunnissa, stressin oireet hävisivät ja voin tavata asiakkaan keskiviikkona vahvana.

Iltapäivällä puhelinfirman mies kävi myymässä meille palvelujaan ja siinä sivussa minulle uuden matkapuhelimen.

Ihan arkinen päivä, siis ihan hyvä päivä.

Luin Juha Itkosen romaanin Anna minun rakastaa enemmän. Onko se tämä keski-ikäistyminen, joka saa kiinnostumaan vertaisiksiin kokemiensa ihmisten elämäntarinoista, kirjoissakin. Kirjan juoni lyhyesti kerrottuna: suomalaisen rocktähtitytön kasvu hänen äitinsä ja entisen poikakaverinsa silmin.

Kirja herätti miettimään vaihtoehtoista elämäntarinaa ihan tosissaan. Teininä kuvitelmani tämän hetkisestä elämästäni oli aika toisenlainen. Mitä jos olisin tehnyt toisia valintoja. Onko tyytyminen sittenkin "onnellisen" elämän avain.

(Suosittelen lukemaan myös Itkosen edellisen romaanin Myöhempien aikojen pyhiä.)

Vaihtoehtoiset elämäntarinat nousevat mieleeni kun katselen ja kuuntelen vanhempiani. Mitä heidän lapsuutensa ja nuoruutensa haaveista on enää eläkeiässä jäljellä, mitä tarvitsee olla. Onko tyytyminen sittenkin "onnellisen" elämän avain.

Päiväkävelin hautausmaalla. Mitä sinne haudattujen iso-, isoiso-ja isoisoisovanhempieni lapsuuden ja nuoruuden haaveista heillä oli jäljellä. Onko tyytyminen sittenkin "onnellisen" elämän avain.

Hei, onhan niitä aikuisuuden ja vanhuuden haaveitakin.

Kaleva huomioi hyvin homofobian vastaisen päivän tämän päiväisessä numerossaan: pääuutissivulla oli puffi kuvan kera, uutissivulla lyhyt juttu päivästä (siinä kyllä sanottiin setalaisten viettävän päivää, eikö tätä pitäisi lähinnä kaikkien muiden viettää), päivän nettikysymyksenä vielä kysyttiin, onko Suomessa homofobiaa. Yllättävää aktiivisuutta "paskakaupungin" lehdeltä.

Vietin päivän kaupungilla hortoillen. Stockalla tietenkin, Pukumiehessä, söin S-etukorttiruokaa Amarillossa, join ruotsalaista (!) Nils Oskar-olutta sikarin kera Oluthuone Leskisessä.

Terveisiä Oulusta!

Viime yönä nukuimme tyttäreni kanssa Turusta Ouluun. Olemme vanhempieni luona viettämässä viikonvaihdetta. On aina mukavaa käyskennellä lapsuuden maisemissa.

Homofobian vastainen päivä on kulunut tähän saakka lähinnä televisiota katsellen: aamulla tuli elokuva Cole Porterista ja sitten miljoona jaksoa Will&Grace'iä. Porterin homoudesta en tiennytkään aikaisemmin.

Viikon biisi on ollut euroviisuvoittajan taustakuoron laulama Rukoilen.

Meidän perheessämme äitienpäivä on vakiintunut Isille samppanjaa-päiväksi. Minusta äidille kuuluu tarjota samppanjaa sänkyyn äitienpäivänä. Meidän tapauksessamme lapseni äiti ei pidä samppanjasta, joten joka vuosi tarjoudun epäitsekkäästi juomaan pullon tyhjäksi. Mansikat, coctailpalat ja Sans rival-kakku maistuivat äidillekin.

En ole kahteenkymmeneen vuoteen katsonut Euroviisuja: nyt katsoin perjantaina semin videolta, lauantaina finaalin, sunnuntaina finaaliin pääsemättömät semilaulut ja finaalin uudelleen.

Monille meille keski-ikäisille Euroviisut ovat yhteinen kokemus lapsuudesta: kaikki katsoivat niitä. Muistan syvän hämmästykseni, kun minulle ala-asteen kuudennella luokalla selvisi, ettei englannin opettajani ollut katsonut edellisen viikonvaihteen kisoja. Eläköön moniarvoinen yhteiskunta.

Nyt ne on sitten kuultu kaikki.

Kolme parasta illan tässä vaiheessa ovat Serbia, Makedonia ja Kreikka. Muitakin ei-huonoja oli. Parhauden pääkriteeri on tarttuva kertosäe. Katson kisoja Ruotsin teeveestä, joten laulujen mahdollinen sanoma jää puuttuvan tekstityksen takia ymmärrykseni ulottumattomiin.

Postikortit olivat huonoja. Niistä ei keksi oikein mitään sanottavaa.

Joulupukki, oh dear, mitä mielikuvituksen ilotulitusta.

Krisse oli kiva, Jaana ja Mikko hyviä. Lordin video oli dynaaminen, väliaikaohjelma energinen.