Katsoin televisiosta kyynelehtien ohjelmaa itäpreussilaisten paosta neuvostoliittolaisten rauhan panssareiden alta neljäkymmentäluvun puolivälissä.
En puhu lainkaan natsien vasemmistopopulismin puolesta. Historiallinen sivistykseni tai moraalinen kompassini ei myöskään riitä ottamaan kantaa, onko sosialismin hitleriläinen muoto vai stalinistinen muoto kauheampaa: Skylla vai Kharybdis.
Lähdin S:stä kansallispyhäkkömme kellojen kaiuttaessaan puolta yötä. Käännyin Yliopistonkadulta Aninkaistenkadulle, ylitin Tuomiokirkkosillan ja pysähdyin hampurilaiselle afgaanien pitämälle nakkikioskille. Aikaisemmin söin siellä lihapiirakan yöjuoksusta kotiutuessani mutta omistaja on vaihtanut tavarantoimittajaa ja lihapiirakka ei ole enää mieleiseni.
Lihapiirakan päälle sytytin demi coronan. Tallustelin Brahenpuiston läpi. Pysähdyin Brahen patsaalle: Jagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds. Katselin Uudenmaankadun yli Vanhalle suurtorille: Bremerin talo, Vanha raatihuone, Brinkkalan talo. Edessäni oli Katedraalikoulu ja takanani katedraalin seinustalla sen muinainen rehtori Mikael Agricola.
Jatkoin Tuomiokirkontorin ja Akatemiankadun kautta Hämeenkadulle. Turun ruotsinkielisen yliopiston päärakennus ja Vanha akatemiatalo valaisivat yötä jouluvaloin. Tervehdin Gustaf II Adolfia hovioikeuden edessä.
Käännyin Hovioikeudenkadulle ja kipusin Kellonsoittajankatua kotiini.
Turku on hyvä kaupunki, paras kaupunki meille turkulaisille.
Minun oli tänään meneminen katedraaliimme kuulemaan Bachin Jouluoratoriota, mutta valitsin sen tilalle pullon punaviiniä.
Päivemmällä kävin tyttäreni kanssa Hesellä ja elokuvissa katsomassa Mimmi Lehmä ja varis - elokuvan. Sitten shoppailimme Stockmannilla.
Taidan vielä suoriutua sikaribaariin ja Suxessiin (vai miten se kirjoitetaan) tänä iltana.
Aamupävän loikoilin isäni huoneen sohvassa lukemassa hänen kirjahyllystään nappaamaani Martti Turtolan kirjaa A.F.Airo-taipumaton kenraali. Kirjassa oli kiinnostavaa Mannerheim-kritiikkiä. (Hauska yhteensattuma: luin Historia-lehdestä artikkelin Tsushiman meritaistelusta ja hetken päästä selatessani Koskenniemen koottuja huomasin hänen kirjoittaneen siitä runon Hiljainen amiraali.)
Iltapäivän vanuin äitini huoneen nojatuolissa lukemassa hänen kirjahyllystään nappaamaani Anna Kortelaisen kirjaa Päivä naisten paratiisissa. Kirja vaikuttaa lupaavalta tavaratalojen ja shoppailun kulttuurihistorialta.
Äitini kävi tyttäreni kanssa kylpylässä.
Isäni kävi tyttäreni kanssa luistelemassa.
Huomenna pääsee taas kotiin.
Vaaka on kotitalouden turhin kapistus. Peilistä näkee riittävästi. Niinpä en sellaista omistakaan. Kylässä satuin nousemaan sellaiselle. Olin ylittänyt kolmella sadalla grammalla itselleni asettamani ehdottoman painorajani.
Jouduin lohduttautumaan suklaalla ja veljentyttärien Cosmopolitanilla ja Demillä.
Cosmon vuosihoroskoopin mukaan vaaka on suuripiirteinen ja turhamaisin taivaanmerkki. Vaakamies haluaa tulla hemmotelluksi. Potentiaalisen kumppanin on reippaasti otettava aloite käsiinsä toivoessaan actionia, sillä vaaka ei sitä saa tehtyä. Vaakamies myös inhoaa epäsiisteyttä. Ettäs tiedätte.
Oli muuten söötti huilisti Wienin filharmonikoissa; mitenkähän puhaltajalta kävisi blowjob.
Töissä taas. Pää kipeä, nuha, nukuttaa.
Luin Anna-Lena Laurénin De är inte kloka, de där ryssarna: toimittajan keveitä havaintoja venäläisestä arjesta.
Luin Åsa Linderborgin Mig äger ingen: isän ja tyttären eloa ruotsalaisen työläiskirjallisuuden tapaan.
Katsoin Selma Lagerlöf-sarjan: kyllä ruotsalaiset osaavat.
Katsoin Babettes gästabudin.
Olen istunut illan nauttien sidosrymiltä ja työtovereiltani saatua champagnea ja sikareita.
Joulumieli kasvaa kohisten.
Minun arkinen elämäni on niin rauhallista, että jos se jouluksi vielä tästä rauhoittuisi kyseessä olisi jo lääketieteellisesti huolestuttava tilanne. Toivon jouluksi reipasta menoa.
Tämän päivän pyöritän vielä omalta osaltani elinkeinoelämän rattaita, jotta lomalla olevat voivat lomailla. Ja maanantaina taas töihin kasvattamaan bruttokansantuotetta.
Luin Antti Tuurin romaanin Kylmien kyytimies, joka kertoo kauhavalaismiehen sotareissusta Tampereelle kaatuneita kuskaamaan. Kirja oli tasaisen jouhevaa kerrontaa.
Hauska yhteensattuma: sekä tässä kirjassa että edellisessä lukemassani eli Tervon Troikassa päähenkilönä on mies, joka ei tahdo kantaa asetta eikä tappaa samassa sodassa.
Myös ainakin yksi isoisoisäni oli aikoinaan Tamperetta vapauttamassa.
Katsion eilen televisiosta elokuvan Brokeback Mountain. En muista, milloin aikaisemmin olisin nähnyt yhtä pitkäveteisen filmin. Ehkä opiskeluaikoina, kun vein erään daamin elokuviin ja hän valitsi Karhu-(tai jotain sinnepäin) nimisen elokuvan, jonka sisältönä oli seurata karhun liikehdintää metsässä.
Elokuvan kehyskertomus naisen kanssa naimisissa olevasta homosta on tuttu minullekin omasta elämästäni. Mutta en parhaalla tahdollanikaan keksi mitään myöteistä sanottavaa mainitusta elokuvasta.
Ymmärrän toki, että kyseessä on taide-elokuva, joka vaatii minulta puuttuvia kvaliteetteja avautuakseen.