En ole missään tapauksessa työnarkomaani. Työn suhteen olen marxilainen: myyn osaamistani sovitun määrän sovitulla hinnalla. Käyn töissä voidakseni rahoittaa työn ulkopuolisen elämän. Töissä ei ole epämiellyttävää, siellä oleskellaan ilman sen suurempia tunnekuohuja.
Tämä viikko on ollut kummallinen. Töissä on ollut oikein miellyttävää. Siis se itse työn tekeminen on ollut sitä. Mitähän tämä enteilee?
3 kommenttia
martin
23.1.2009 02:56
Ainakin sitä, että olet vähemmässä määrin marxilainen...
pelsepuuppi
23.1.2009 08:20
työasiat.. hmm.. pitäiskö munki alkaa diilaamaa enemmän sillee et myisin osaamistani sovitun määrän sil hinnal mitä mul maksetaa instead of antaisin ehdottoman absoluuttisesti kaikkeni? ku täl hinnal mitä mul maksetaan ei lopulta ihan hirveesti viittis ittees myydä.
muutoin tavallaa ihan viihdyn töissä, et työkaveri jne. jne. on mukavia ja silai rentoi (paitti se yks, härre gyd, nainen, relaa..) mut samaa aikaa en ole onnellinen. mitäs se on olevinaan? se on sitä että asial pitää tehdä jotain.
Roope2
23.1.2009 10:31
Onhan olemassa se ihmistyyppi, joka antaa työlleen ehdottoman absoluuttisesti kaikkensa. Se varmaan tyydyttää joitain psyykkisiä tarpeita mutta kun minä satun kuulumaan näihin laimeisiin tyyppeihin, jotka vaan surffaa eteen sattuneella laineella aikansa ja sitten vaihtaa lainetta. Se sitten tyydyttää joitain minun tarpeitani, kai.