Kulissin takaa

Aamupäivän olin stressiseminaarissa kuulemassa työmarkkinajärjestöjen stressinvastaisesta julistuksesta.

Oli muuten järisyttävän seksikäs lakimies EK:sta puhumassa: sen matala ääni pani alavatsan kuumottamaan (vai oliko se vain naisilla kun niillä tienoilla kuumottaa): jes, mään, haluan tehdä vauvoja kanssasi ja heti! Mutta minusta ruskeat kengät eivät näytä kivalta tumman puvun kanssa, varsinkaan jos niiden puleeraaminen on unohtunut.

Kävin sitten kurkkaamassa pääkirjaston hienosti remontoitua vanhaa puolta. Pitäisi varmaan hankkia kirjastokortti.

Sikaribaarissa tein sitten tovin töitä ja kävelin kotiin.

Kävin Helsingissä. Satoi vettä. Söin Meritullinkadulla Azoros (tai jotain sinnepäin) - nimisessä ravintolassa maukkaan lounaan ooperamusiikin säestyksellä. Jaakko Hämeen-Anttila oli lounastamassa samaan aikaan.

Kotimatkalla juna rikkoutui ja jouduin nauttimaan lisäannoksia punaviiniä.

Olen niin pettynyt kuntavaalitulokseen Turussa. Kokoomus sai yhtä monta valtuustopaikkaa kuin kuluvalla kaudella ja on siis edelleen suurin valtuustoryhmä. Johtava asema vahvistui sosialidemokraattien vaalitappion myötä. Mutta pari kolme lisäpaikkaa olisi ollut niin tarpeen. En ole jaksanut iloita tänään lainkaan.

Vihreät kasvoivat kolmanneksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi (mutta sovitaanko, ettei siellä pääkaupungissa enää kasvateta sitä vihreää ryhmää, tämä on hyvä näin.) Kokoomuksen fiaskon takia ei kaavailtu kokoomus-vihreät-ärkoopee-akseli voikaan rakentaa kotikaupungistamme maanpäällistä paratiisia.

Näihin tunnelmiin.

Hyvä joukkue, loistava joukkueen johtaja, yhteishenki! Siinäpä ne voiton avaimet.

Champagnepullo korkattiin jo alkuillasta. Voittajan on helppo hymyillä. Voitonjuhlat olivat sivistyneet mutta vilpittömät.

Inter voitti siis jalkapallon Suomen mestaruuden ja Turku on Suomen jalkapallopääkaupunki.

Silakkamarkkinat. Sikaribaari. Uimahalli. Hiekkalaatikko. Sohva.

Tyttäreni mielestä me emme ole tavallinen perhe. Perustelunaan hän esittää seuraavat faktat:
meillä ei ole harrastuksia
meillä ei ole kuin yksi tietokone
meillä ei juurikaan ajeta autollamme
meillä ei syödä nakkikeittoa
meillä ei käy kavereita joka viikonvaihde kylässä.
Ei kuulemma haittaa.

Tyttäreni koulun vieressä on päihdeongelmaisten päiväkeskus.

Tänään kotiin tullessamme poliisi oli juuri noutamassa erästä sen asiakasta. Kysyin tyttäreltäni, tietääkö hän mikä talo se on.

Hän vastasi, että se on pultsareiden talo, etteivät ne joisi liikaa viiniä. Viinin juonti taitaa olla isompi ongelma hänen luokkatovereidensa vanhemmille kuin päiväkeskusken asiakkailla.

Toisaalta tyttäreni ei tiedä sikarin ja savukkeen eroa.

Ehtiipä oppia. Hän on vasta seitsemän.

Joulun toinen glögipullo korkattu: Blossan mustikkainen. Ei maistu hyvälle, ei edes Blossan brändin avulla.

Eilen avasin tämän joulun ensimmäisen glögipullon: Lignell & Piispasen Loimun. Vahvaa, vadelmaista.

Aikoinaan tunsin erään Lignell & Piispasen perillisen. Silloinkin oli kaduilla paljon entisiä pankinjohtajia. Tämä piti kahvilaa Väinölänniemen nurkilla.

Sunnuntaina kävin sikaribaarini Pikku Havannan kolmivuotissyntymäpäivillä. Paljon tuttuja kasvoja, sikareja, ilmaista viinaa, coctail-paloja, keskusteluja.

Söin Stockmannin kahvilassa rapuwokin.
Kävin sikaribaarissa.
Uin.
Luin Outi Pakkasen Talvimiehen.
Join Keltaista leskeä.
Kuuntelin Iskelmäradiota.
Poltin sikareja sisällä.