Kävin katsomassa näytelmän Glorious Åbo svenska teaterissa. Pirkko Mannola pääroolissa. Ihan kiva, tunteikas.
Poltin Robainan robuston sikaribaarissa. Ihan kiva, maukas.
Join oluet korttelikapakassani, joka uuden suomalaisen viskikirjan mukaan on yksi kymmenestä parhaasta viskibaarista Suomessa. Ihan kiva, olohuone.
Söin metsoa purkista. Ihan kiva, mieto.
Katsoin Euroviisu-karsinnat, äänestin voittanutta kappaletta. Ihan kiva, iloinen.
Pää on kipeä. Surkeata.
Luin pari hyvää kirjaa.
Erik Wahlströmin kirja Gud on intelligentti ja hauska kertomus jumalan elämästä.
Virginie Despentesin kirja King Kong-tyttö herättelee epätavanomaisia ajatuksia miehistä ja naisista, raiskauksesta, pornosta, prostituutiosta ja feminismistä.
Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Pippurimyllyssä. Söin pippuripihvin. Erinomaisen miellyttävä miljöö ja ruoka. Suosittelen.
Tyttäreni koulussa oli tänään lauantaina avoimet ovat. Kolmen tunnin työpäivällä kuitattiin käsittääkseni opettajille vapaapäivä myöhemmin keväällä. Vanhemmillehan se tarkoittaa vaikeuksia lapsen hoidon järjestämisessä.
En millään pääse samalla aaltopituudelle koulun kanssa omasta roolistani lapseni koulutuksessa. Itse ajattelen olevani lapseni elämän paras asiantuntija hänen itsensä jälkeen sekä koulun asiakas ja rahoittaja. Koulu ilmeisesti ajattelee olevansa virantoimittaja, jonka ei tarvitse olla kiinnostunut minusta. Kuvittelisin yhteistyöstä olevan iloa molemille osapuolille mutta kuvitelmani lienee väärä.
Kävin lauantaina Helsingissä kokouksessa. Kokoustimme viihtyisässä Aleksanteri-hotellissa vanhan oopperatalon vieressä. Vanha oopperatalohan kantaa hotellin kanssa samaa kansamme syvästi rakastaman keisarin ja suuriruhtinaan nimeä. Lounas hotellin Fransmannissa oli maukas S-etukorttisuudestaan huolimatta.
Menomatkalla sattui hassu juttu. Junan lähdettyä Pasilasta sen vauhti hiljeni ja se pysähtyi kokonaan. Aamuhämärässä yritin löytää kiintopisteen ulkoa määritelläkseni sijaintimme siinä onnistumatta. Eräs matkatoveri nousi ylös, pukeutui ja meni junan eteiseen. Yhtäkkiä näen hänet hämmästyksekseni junan ulkopuolella. Kurkotan nähdäkseni paremmin ulos. Ja arvannette hämmennykseni kun huomaan junan seisovan asemalaiturissaan. Pomppaan ylös, eräs rouva kyselee, olemmeko perillä, myönteisen vastaukseni jälkeen muut matkustajat pomppaavat ylös ja poistuvat vaunusta naureskellen. Juna tuli asemalle niin pehmeästi, ettemme tajunneet sen tulleen perille. Perinteinen loppujarrutus jäi kokonaan pois. VR näyttää oppineen hotellimatkastaan.
Iranilainen vitsi eilen televisiossa kuultuna:
Mies törmää hotellin käytävässä vahingossa neitoseen.
Mies loihee lausumaan: "Mikäli sydämenne on yhtä pehmeä kuiin rintanne, tahtonette suoda minulle anteeksi".
Neitonen vastaa. "Mikäli peniksenne on yhtä kova kuin kyynärpäänne, asun huoneessa numero 110".
Jos minun isäni harjoittaisi seksuaalista väkivaltaa tytärtäni kohtaan, ilmoittaisinko siitä poliisille vai panisinko vain välit poikki isääni ja hyssyttelisin asiaa ja toivoisin parasta.
Toisaalta ymmärrän Pietarsaaren lestadiolaisia vanhempia mutta että uhreja oli niin monta ja väkivalta kesti niin monta vuotta ja siellä vaan annettiin anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.
On varmasti vanhemmille helpompaa hyssytellä nyt. Sitä vaikeampaa on, kun joutuu asiasta vastaamaan aikuisen lapsensa edessä.
Kai se on kuitenkin niin, että totuus on tekevä meidät vapaiksi. Aina ei tosin halua olla vapaa.
Lestadiolaisuus on minulle lapsuudesta tuttua. Oulun seudullahan l-positiivisia vilisee joka nurkassa. Äitini suvussa on lestadiolaisia ainakin neljästä eri suunnasta: esikoisia, vanhoillisia, rauhansanalaisia, pappislinjalaisia. Koulussa yksi parhaista kavereistani oli lesta. Meidän naapurit olivat niitä ja minullekin on Jumalan tervettä toivotettu heidän perhejuhlissaan.
Lestadiolaisten yhteisöllisyys on ihailtavaa sivusta katsottuna. Sillä on sitten kääntöpuolensakin.