Kulissin takaa

Myönnän heti, että nuo kaksi sanaa eivät ole minun kokemuksissani mitenkään liittyneet toisiinsa. Työn tekemisestä minulle on tullut hiki viimeksi ehkä joskus noin reilut kamalan monta (kymmentä!!)vuotta sitten koulupoikana hautausmaata haravoidessani. Sekin aiheutui enemmän auringosta kuin fyysisestä ponnistelustani.

Henkistä hikeä olen kyllä vuodatellut sitäkin enemmän: kun on lusikalla annettu mutta työnantaja se vaan vaatii kauhalla ottamaan.

Tällä viikolla henkinen hiki on pyrkinyt ihon läpi. Tilitoimistomme onnistui venyttämään tilinpäätöksen tekemistä tälle viikolle, tilintarkastaja tuli päivää sovittua aikaisemmin, tilinpäätökseen perustuva raportti piti saada tänään postiin, minä siinä heilumassa välissä, ymmärtämässä, motivoimassa, vaatimassa. Olen tuntenut itseni työpaikallani tarpeelliseksi!

Nyt korkkaan Coca-Cola-pullon, katselen hetken nakukuvia netissä ja menen kotiin.

Terveisiä Tukholman satamasta!

Kävin perheeni kanssa kääntymässä naapurikaupunkimme satamassa. Laiva oli lastattu melkoisella määrällä lapsia. Myös heidän isiään oli ihan kivasti ;-)

Yritin tarjota viisivuotiaallemme vaihtoehdoksi käyntiä Helsingissä myöhemmin keväällä Korkeasaarineen ja Linnanmäkineen. Hän katsoi minua kuin vain syntyperäinen turkulainen voi ja lausui: "Minähän olen käynyt siellä jo kerran". Helsinki on siis nähty!

Nyt tulee sapiskaa Viking Linelle. Jokaiseen laivamatkaan kuuluu luonnollisena osana katkarapuvoileipä samppanjan kera nautittuna. Viikinki oli luopunut muovirasioihin pakatusta leivästä, joka sinällään on luontoystävällistä (huomaatte siis etten turhaan lue Vihreää lankaa). Mutta kun vaihtokaupassa oli hävinnyt myös melkoinen osa niistä katkaravuista vaikka kassaneiti muuta väittikin. Hyi, hyi!

Terveisiä Savosta!

Tein kolmen päivän työmatkan Savoon tapaamaan yhteistyökumppaneitamme. Olin varannut majoituksen Runnin kylpylästä. Siellä on aikaisemmin viihtynyt muiden muassa myös Mannerheim. Asuin kartanohotellin puolella, huoneet olivat siistit, ympäristö viehättävä, kevät vasta tulollaan.

Yhtenä iltana tarjosin kumppaneillemme päivällisen kylpylän à la carte - ravintolassa. Hinnat olivat korkeat, ruokalista hyvin kirjoitettu, ruoka täydellisen epäonnistunutta.

Lämmintä alkuruokaa odottaneet ihmettelivät hieman sen viileyttä, mutta arvelimme sen olevan keittiömestarin suunnittelun tulos: mielestämme ei onnistunut tulos mutta makuasiat ovat nyt sellaisia.

Pääruokien saavuttua pöytäämme huomasimme keittiömestarin linjan jatkuvan. Osa meistä palautti annoksensa keittiöön. Ymmärtänette, ettei kukaan meistä tilannut jälkiruokaa. Varsinkin kun lisään vielä, että viinissä oli vahva korkinmaku (ok, minun vikani, koska pyysin kaatamaan suoraan ilman maistamista, kun se minusta on tähän saakka ollut tyhjänpäiväistä pelleilyä).

Onneksi matkatavaroistani löytyi naposteltavaa ja viiniä, joten vetäydyimme huoneeseeni improvisoidulle iltapalalle ja vieraani poistuivat tyytyväisinä seuraavan vuorokauden puolella.

Älkää siis menkö syömään Runnin kylpylään!

Saatoin siis omakohtaisesti ymmärtää, mitä Savon maakuntalaulun kirjoittajalla pyöri mielessään hänen kirjoittaessaan sanat:

"Tää kansa kaikki kärsinyt ja onnehensa tyytynyt".

(Jos ei halua tyytyä onneensa Savonmaallakaan, suosittelen kokeilemaan Ravintola Musta Lammasta Kuopiossa.)

Ihanan aurinkoinen ja lempeä päivä, jonka olen pääosin viettänyt sisällä erään järjestön vuosikokouksessa. Ulos putkahtaessani tuntui kuin olisin hypännyt vuodenajan yli suoraan kesään.

Nyt ylös, ulos ja henkiselle lenkille katselemaan miehiä (t-paidat ovat näköjään saapuneet, shortsit vielä antavat odottaa itseään)!

No, niin, nyt olen palannut kotiin taas. Lukaisin loppuun Outi Pakkasen dekkarin Ruohonleikkaaja. Se oli hieman epätavallinen outipakkanen. Tavallisen töölöläisen ylemmän keskiluokan puuhailun lisänä kirjassa oli annos psykologista jännitystä: ei lainkaan huono. Kirjan rakenteesta juolahti mieleeni Liza Marklundin Studio sex, jossa päiväkirjajaksot oli muovattu nerokkaasti ja ne heivasivat lukijan mielikuvat uuteen uskoon viime sivuillaan. Marklundista muistin myös Leena Lehtolaisen, jonka kirjoista en juurikaan pidä, paras opus Rivo satakieli, joka sai minut muuttamaan mielipidettäni prostituution laillistamisesta.

Kylläpä minä olen hyvä! Tai me! Siis Kärppä-fanit. Tai siis niinku Kärpät... tai tota ne jotka pelaa Kärpissä.

Joka tapauksessa on kiva, että "Poika" matkasi jälleen rakkaaseen synnyinkaupunkiini Ouluun.

En ole järin urheilullisesti orientoitunut henkilö, mutta lehden urheilusivuilta katson aina, miten Kärpät on pärjännyt (plus vähäpukeisten uimarien ja yleisurheilijoiden kuvat). Tänä vuonna katselu on ollut sangen jännityksestöntä.

Kärppä-matsin olin viimeksi katsomassa ehkä noin muutama vuosikymmen sitten. Yhdeksäntoista Turun vuoteni aikana olen käynyt kaikkiaan yhdessä jääkiekkomatsissa, silloin pelasivat Blues ja TPS.

Pääsiäislomalla luin loppuun Juan Pedro Gutierrezin romaanin Etelän peto. Kirja kertoo kuubalaisen kirjailijan rommin, sikarin ja kiiman tuoksuisesta elämästä Havannassa ja Tukholmassa. Hyvä kirja: veävästi kirjoitettu, kiinnostava tapahtumapaikka. Päätin lukea hänen toisen suomennetun kirjansa Likainen Havanna - trilogia. Mainostekstien mukaan se kertoo kuubalaisen kirjailijan rommin, sikarin ja kiiman tuoksuisesta elämästä.

Lomalla luin myös Sofi Oksasen kirjan Stalinin lehmät. Kirja kertoo suomalaisen isän ja virolaisen äidin tyttären kasvusta Suomessa, äidin ja isän suhteen alkuvaiheista Tallinnassa ja äidin perheen elämästä Virossa. Erittäin hyvä kirja. Olen pitänyt Sofi Oksasta mediailmiönä, nyt pidän häntä kirjailijana.

Molemmissa kirjoissa käsitellään myös prostituutiota. Olen hämmästynyt! Luulin, että Kuuba on pikku-ddr, jossa alles on Ordnungissa, eikä tällaista länsimaista hapatusta siellä siedettäisi. Luulin myös, että Neuvosto-Virossa moinen olisi kitketty juurineen pois.

Tänään juhlimme kristikunnan suurinta juhlaa. Hristós voskrjésje-voiístinnu voskrjésje.

Lisää vaan hienoja juhlajumalanpalveluksia ja prelaateille kultaa vaatteisiin, niin tällainen pakanakin voi alkaa uskoa.

Vietän pääsiäistä perheeni kanssa anoppini luona pienessä Pohjanmaan rannikkokaupungissa. Hyvää ruokaa ja juomaa ja kiihkeitä keskusteluja!

Jesse ståndas dödesta - totta Mooses. (Eipä olisi uskonut että turkulainen kirjoittaa tällaista.)

Hyvää pääsiäistä! Hristós voskrjésje!

Voi, että minä rakastan kaikkia seremonioita, rituaaleja, etikettejä ja protokollia.

Suurten kirkollisten juhlien aikana upeat kirkon menot ja kirkolliset musiikkiteokset saavat minut haluamaan uskomista. Usko syntyy kuulemisesta, taitaa Iso kirjakin sanoa. Eivätkö ortodoksitkin kuvaa taivaan riemua liturgiassaan.

Tämän päivän musiikkiohjelmaani ovat kuuluneet Jeesuksen seitsemän viimeistä sanaa ristillä ja Stabat mater dolorosa.

Tänään kävi eräs merkittävimmistä asiakkaistamme uhkailemassa minua yhteistyömme lopettamisella, viesti oli toki kääritty pehmeään ja ymmärtäväiseen kääreeseen.

Minun tuli sääli viestin tuojaa. Hän sai samaan lauseeseen eläkkeelle jäämispäivänsä ja huolensa jatkosta. Olikohan hänen huolensa enemmän omassa navassaan vai työssä?

Samapa se. Olen jotenkin hahmottanut asian siten, että osa palkastani tulee asiakkaidemme peppujen nuolemisesta. Olisipa tässä tapauksessa edes ollut nätimpi peppu ;-)

Tänään Helsingin Sanomissa journalistiliiton lakinainen havainnollistaa poliitikon yksityisyyden rajoja seuraavasti:

jos olisi varma tieto siitä, että Matti Vanhanen olisi biseksuaali, sitä ei saisi julkaista, sillä tieto ei vaikuttaisi hänen asemaansa.

Kuka enää yllättyisi, jos tällainen varma tieto tulisikin Suomen seksikkäimmästä miehestä julkisuuteen? Oma bi-tutkani ei tosin värähdä heilutettaessakaan.

Sitä paitsi olen varma, että hymypoikapääministerimme rakastaja olisi Aboan luokituksen mukainen touhupeppu ja vielä erityisesti sweetie. Jos naismausta jotakin voi päätellä.

Mutta ketä se sitten kiinnostaisi, sillä eihän se vaikuttaisi pääministerimme asemaan. Eipä niin, ei.