Kulissin takaa

Kävin viime pyhänä katedraalissa kuulemassa Mozartin Requiemin, jonka esittivät kotikatedraalini poikakuoro kera Tampereen tuomiokirkon ja Porin poikakuoroin. Hieno teos. Alkusanat "Requim aeternam dona eis domine" saavat joka kerta selkäpiin värisemään ja kyyneleet silmiin.

Uin hallissa, jossa on omat päivät miehille ja omat naisille, koska pukuhuoneita on vain yksi. Järjestely sallii uimisen ilman erityistä pukeutumista suihkun ja altaan välillä. Halli kuuluu olevan homoseksuaalien suosiossa. Viime aikoina olen ollut huomaavinani, että uijaisto on vahvistunut päältä päin arvioiden muslimeilta vaikuttavilta herroilta. Kulttuurit kohtaavat.

Eilen näin liikennevaloissa miehen, joka on ensimmäinen ihminen, joka on pitänyt sukupuolielintäni suussaan. Siitä on reilut parikymmentä vuotta ja paikka oli uimahalli. Lämmin muisto, suorastaan kuuma.

Työtoverin kanssa olimme menossa kokoukseen mutta paikalle päästyämme ymmärsimme olevamme tuntia liian aikaisessa. Päätimme mennä kauppahalliin lasilliselle proseccoa. Siinä me rouvat sitten nautimme parikin lasillista kuohuvaa ja juoruilimme. Oli kivaa.

Kokouksen sitten päätyttyä, otin puhelimeni käteeni ja aloin naputella suojakoodia. En muistanut sitä. Muistin kaikki numerot mutta en enää missä järjestyksessä ne tulevat.

Naputtelin numeroita eri järjestyksessä kunnes puhelin varoitti poistavansa käyttäjätietoni seuraavalla virheellisellä yrityksellä. Kuinka ollakaan hetken päästä linja-autopysäkillä muistin koodin ja iloisesti naputtelin sen. Koodi vain oli edelleenkin väärä ja olin sitten ilman kalenteria, puhelinmuistiota, viestimahdollisuutta ja sähköpostia puhelimessa.

Lisämausteena tilanteeseen kuuluu se, että puhelimeni kalenteri ja tietokoneeni kalenteri eivät päivitä toisiaan, joten loppuvuoden sovitut tapahtumat ovat todellakin vain muisto. Viikon kuluessa olen yrittänyt rakentaa kalenteriani uudelleen paperille.

Kyllä nykyään tehdään huonoja puhelimia.

Kun astun sisään Stockmannin champagnebaariin, vedän vatsan sisään, törrötän huulet ja kävelen peppuani keinutellen. Niin nytkin, kun kahden kokouksen välissä jäi aikaa lasilliselle champagnea.

Istuessani pöydässäni sisään käveli kasikymppinen pariskunta. Rouva oli harmaa, roikkuva villatakki. Herra sen sijaan: valkoiset hiukset eteen kammattu, päälaella bling-bling-aurinkolasit, yllä sinivallkoinen hiihtohaalari, leveässä ruskeassa nahkavyössä värikkäitä lasinpaloja koristeena. He horjuivat baariin tuoleihin ja toisiinsa tukeutuen.

Aloin vilkuilla ympärilleni: onko tämä joku kotimainen viihdeohjelma vaiko jonkin sorttinen piilokamera.

Herrasväki lähestyi ja istuutui pöytääni. Aloin jo miettiä jotain nokkelaa vastausta heidän keskustelun aloitukseensa.

No, en sitten nähnyt mitään kameraa missään. Tyhjensin lasini ja poistuin. Vatsa ei enää ollut sisään vedetty, huulet eivätenää törröttäneet, lantio ei enää keinunut.