Kulissin takaa

Huomasin eilen Laitilan virvoitusjuomatehtaan panemaa olutta juodessani vihreässä tölkissä maininnan, jonka mukaan oluen valmistuksessa on käytetty tuulivoimaa.

Sunnuntaina kävelimme Vähä-Heikkilässä, Mänty-, Talo-, Puisto ja Myllymäessä (ja jäisen tien takia kerran pyllymäessä). Siellä näkyi toimivan Vähä-Heikkilän mäkitupalaisyhdistys ja Turun kristillisellä työväen yhdistyksellä oli oma talonsa. Inhimillisen kokoista aluetta.

Sattumalta valittu kävelyreitti sopi päivän teemaan eli siihen, että oli kulunut yhdeksänkymmentä vuotta Neuvostoliiton tukeman sosiaalidemokraattien vallankaappausyrityksen alkamisesta Suomessa. Kiintoisa yhteensattuma on myös se, että asuntomme osakekirjojen mukaan punakapinan aikainen Turun poliisimestari on ollut asuntomme ensimmäinen omistaja. Taitaa se taantumus tihkua meikäläiseen seinistäkin!

Sunnuntai oli myös vainojen uhrien muistopäivä eli Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisen muistopäivä. Päivän ratoksi luin Auschwitzin komendantin Rudolf Hössin muistelmia. Höss kertoo myös, kuinka he onnistuivat parantamaan homoja yksinkertaisesti tarjoamalla eksyneille miesparoille naisseuraa.

Tässä eräänä päivänä Alkossa pyörähtäessäni huomasin, että hyllylle oli ilmaantunut useita sortteja viinejä pienissä, 0,375 litran, pulloissa. Annoin kassaneidille ilahtunutta palautetta. Hän kertoi Alkon alkaneen satsata niihin viime vuonna. Koska minun viininjuontiyksikköni on pullo, olen tyytyväinen, että Alko näin avustaa minua kaidalle polulle.

Eilen oikein lähdin töistä aikaisemmin voidakseni omistautua alennusmyyntikirjojen selailuun. Marssin Akateemiseen ja katso: kaikki hyllyt olivat peitetyt mustilla muoveilla. Myymäläpäällikölle parahdin: Huomennako se vasta alkaaa.

En keksinyt muuta kuin jatkaa marssiani Stockmannin ruokaosastolle, josta ostin Maraboun minttukrokanttisuklaataa, ja Alkoon, josta ostin pienen pullon Chateau Chabineauta, ja siitä sitten kotiini potemaan pettymystä.

Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynti on jo ollut käynnissä useita päiviä, mutta kun se ei oikein edes tunnu oikealta kirjakaupalta ja sitä paitsi olen sen tarjonnan jo useamman kerran käynyt läpi.

Kuusi minuuttia se sitten on jo ollut käynnissä se Akateemisen ale.

Lauantaina tuli kuluneeksi yhdeksänkymmentä vuotta Jääkärimarssin ensiesityksestä Helsingin yliopiston juhlasalissa. Säveltäjä on Sibelius ja sanoittaja jääkärieversti, filosofian maisteri Heikki Nurmio. Nurmion patsas on Vartiovuorenpuistossa ja toimii kotikaupunkimme jääkärimuistomerkkinäkin.

Jääkärimarssin vastapainoksi lukaisin Paavo Arhinmäen kirjasen Punavihreä sukupolvi. Jos se edustaa vasemmistomme ajattelun terävintä kärkeä, saa porvari nukkua edelleen rauhassa. Ellei ota huomioon sitä, että Paavo is so sexy.

Alennusmyynnistä löysin myös Suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaiseman hienon kirjan Ainolasta.

Oma kansanedustajani kutsui tukijoukkojaan eilen tapaamiseen Turun kaupungintaloon. Kaupungintalo on rakennettu 1811 ja muutamia vuosia sitten laitettu priimakuntoon. Valtuuston empiresali valtavine kristallikruunuineen ja elegantteine kaakeliuunineen on kaunis.

Vahvistuin valinnastani.

(Kaupungintalon tyylisuunta korjattu Kauneuspilkun huomautuksesta alla kommentissani.)

Eilen perheemme päivällispöydässä. Matkapuhelimeni ilmoittaa kolme kertaa peräkkäin viestin saapumisesta.
- Tyttöystäväkö se sieltä niin kovin yrittää tavoitella, vaimoni tiedustelee.
- Tuskin se tyttöystävä on, ehkä poikaystävä, vastaan.
- Mitäs sanoisit jos isällä olisi tyttöystävä, vaimoni kysyy kuusivuotiaalta tyttäreltämme.
- Mitäs sanoisit jos isällä olisi poikaystävä, kysyn kuusivuotiaalta tyttäreltämme.
- Iskälläpä on poikaystävä, tyttäremme vastaa.
- Ai, jaa, oletko sä nähnyt mun poikaystävän, tarkennan.
- Joo, tyttäremme vastaa.
- Missä sä sen olet nähnyt, kysyn.
- Kokouksessa, tyttäremme vastaa viitaten siihen, että hänen on täytynyt istua muutamissa kokouksissani iltaisin lapsen hoito-ongelmien takia. - Siellä sä olet istunut näin, hän jatkaa korostetusti hymyillen ja silmiini katsoen.
- Millanen se on, utelen.
- Sellanen lyhyt, tyttäremme täsmentää ja vaihtaa puheenaihetta. Minä jään miettimään kuka se voisi olla.

Kysymyksessä lienee käsitteiden epäselvyys ja elämänkokemuksen puute pikemminkin kuin suvaitsevaisuus. Ja ne viestit olivat ihan tylsää työasiaa.

En ole koskaan katsonut yhtäkään James Bond-elokuvaa. Mies, joka haluaa Dry Martininsa shaken, not stirred, on täysin epäuskottava figuuri.

Luin viikonvaihteessa Riikka Pulkkisen romaanin Raja, joka osoittautui erinomaisen mielenkiintoiseksi tarinaksi tai oikeastaan kahdeksi tarinaksi.

Päätarinassa kerrotaan kuusitoitavuotiaan lukion ensimmäisellä luokalla olevan Marin ja hänen äidinkielen opettajansa seksisuhteesta. Mari tietysti rakastuu ja varmistaa rakkauden jatkumisen antamalla seksiä opettajalleen. Opettaja puhuu muusasta mutta hänen asennettaan kuvannee paremmin sitaatti "vittu kuin vittu".

Sivutarina kertoo dementiasta Marin tädin silmin. Kirjallisuuden professorin mies on hoitokodissa ja on pyytänyt vaimoaan tappamaan hänet.

Kuolema ja halu ovat kirjan teemoja. Vuoden eroottisin kirja tähän mennessä.

Kirjassa kerrotaan halu eli desidera-sanan alkuperäisestä merkityksestä. Se tarkoittaa tähtien vaikutuksen alta poistumista. Kun haluamme, emme siis elä kohtalomme mukaan, vaan teemme valintoja.

Kirjaa lukiessani palautui mieleeni yksi syy, miksi en sittenkään valinnut opettajan uraa: voisinko luottaa siihen, että silmäni (tai käteni tai muut relevantit ruumiini osat) pysyisivät hallinnassani reippaita nuorukaisia päivästä toiseen katsellessani.

Eilen surffailin qruiser.comissa. Kiinnitin huomiota siihen, että varsin monilla suomalaisilla kotisivuilla oli kirjoitettu tekstiä ruotsiksi. Sehän on kivaa mutta kummallista, eihän sisämaalaiset halua osata ruotsia. Niinpä epäilenkin, että GLBT (tuliko kaikki kirjaimet) - läisyyteen liityy jokin toistaiseksi tunnistamaton svenska-geenimutaatio.