Kulissin takaa

Viime viikolla olin parin päivän seminaarissa Tampereella. Viihdyin hyvin Gastropub Tuulensuussa Hämeenpuiston laidalla. Nautin välipalaksi champagnea ja parsaa. Paikassa oli uskomaton olutvalikoima ja myynnissä oli myös sikareita vaikkei niitä sisällä saanutkaan polttaa.

Viikonvaihteessa olin kokouksessa Lahdessa. Iltaviihteeksi järjestäjä kutsui katsomaan musikaalia Edith Piafin elämästä Lahden kaupunginteatteriin. Esitys ei sytyttänyt minua, se tuntui luettelomaiselta, enkä kovin monta chansonia jaksa perätysten.

Lauantai-illaksi tulin hotelli Helsinkiin yöksi. Painuin suoraan pehkuihin vaikka kaikki pienen metropolisemme houkutukset tuikkivat ympärilläni.

Maanantaina oln laivalla seminaarissa. Buffet'n tarjoomukset lienevät olleet vuosikausia samanlaisia.

Tavanomainen pääsiäispäivä.
Lammasta, pashaa, punaviiniä.
Aurinkoa ja tuulta.
Mukava ohjelma televisiosta espoolaisesta karmeliittaluostarista.

"Täynnä ovat taivaat ja maa sinun kunniaasi."

Manasin pahat henget pois pääsiäistulilla.
Kuuntelin Evitaa: I'd be surprisingly good for you.
Nukuin päiväunet.

Anoppilassa.

"Kyynelinen on se päivä." (Ei liity edelliseen.)

Töissä pidin tänään kaksi kehittämiskeskustelua ja siinä välissä ratkoin kahden työntekijän tunteikasta yhteenottoa. Iltapäivästä tunsin todella tehneeni henkistä työtä koko rahan edestä.

Ovatkohan karvaiset miehet tulossa muotiin? Ainakin uusimmassa Attitudessa heitä on anteliaasti kuvattu.

Illan musiikkina on ollut Mozartin Requiem Claudio Abbadon johtaman Berliinin filharmonikkojen ja Ruotsin radion kuoron tahdittamana, solistina muiden muassa Karita Mattila. Nermalilta lainaten otsikkona edellä mainitusta teoksesta: Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnin.

Parikymmentä vuotta sitten harrastin ikätoverini kanssa suuseksiä uimahallin vessassa. En ole koskaan jutellut partnerini kanssa, en tunne häntä. Kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana olemme molemmat avioituneet, saaneet lapsia, keski-ikäistyneet. Näemme toisiamme ohimennen kaduilla lähes kuukausittain. Hauskaa tässä on se, että edelleen tervehdimme toisiamme.

Aikoinaan, kun Tudorit-sarja alkoi televisiossa, ehdin nähdä ensimmäisen osan kunnes digitalisointi pudotti minut pois. Uusinta kierroksella ohjelmat tulevat liian myöhään. Niinpä ilahduin, kun Hulluilta päiviltä löysin ensimmäisen tuotantokauden dvd:nä.

Sarja on todellakin erinomainen.

Henrikiä esittävä Jonathan Rhys Meyers on toki uhkea orhi mutta ei kovin kuninkaallinen ilmiasultaan. Enemmän working class - tyyppinen, joita voisi kuvitella tapaavansa jalkapallo-ottelun jälkeen nakkikioskin jonossa kaljoissaan. Anne Boleynkin näyttää fish and chips - myyjättäreltä.

San Neill on upea kardinaali Wolsey, kertakaikkiaan. Aragonin Katariina on oikea kuningatar.

Mutta mon dieu mikä ihana tuttavuus onkaan Suffolkin herttuaa Charles Brandonia esittävä Henry Cavill: yhtä aikaa kiltit, älykkäät ja röyhkeät silmät. Olen most deeply ihastunut.

Kymmenen minuuttia, Akateeminen ja Hullut päivät ja tuloksena on

Tuomas Vimma: Toinen
Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty
Kari Hotakainen: Holtittomat
Viktor Jerofejev: Miehet.