Kulissin takaa

Näytetään bloggaukset lokakuulta 2012.

Viuhaa viikset, heiluu häntä

Työmotivaationi on hieman hakusessa. Niinpä täytän kalenterini pullollensa palavereja ja muita aktiviteetteja, jotta pysyn kuosissa. Toivon näyttäväni puuhakkaalta ulospäin ja välillä toivottavasti myös tuloksekkaalta. Viime viikolla minulta peruuntui kaksipäiväinen työmatka ja kalenterini huusi tyhjyyttään. En oikein osannut tarttua mihinkään, eikä pornoleffojakaan jaksa kovin monta tuntia putkeen katsoa. Nyt on arki palannut.


My gay thing

Istuin tuossa päivänä muutamana baarissa ja siihen tuli seurakseni eräs työtuttavani. Juttelimme työasioita ja niitä ja näitä ja jossain välissä päädyimme teemaan kuninkaalliset, joka on yksi erikoisalueistani. Kumppanini siinä sitten loihe lausumaan, että kiinnostukseni kuninkaallisiin on gay thing. Vastasin, ettei hän kovin väärässä olekaan, sillä olenhan gay. Hän sitä siinä vähän ihmetteli. Itsensä hän määritteli lähes sataprosenttiseksi heteroksi: oli kuulemma muutamaa miestä pitänyt seksikkäänä.

Siitä sitten erottiin ja odottelimme taksejamme. Kun autot saapuivat, hän kääntyi puoleeni ja pussasi minua poskelle.

Nyt tietysti mietin, mahdanko minä olla hänen mielestään seksikäs. Voisiko tässä olla alku hyvälle salarakassuhteelle. Ihanan teiniolo.


Minä, Elias, Lari, Aaron ja Jackson

Olen keski-ikäinen punaista lihaa syövä raavas mies. Olen koukussa.

Muutama viikko sitten satuin istumaan kotona sohvalla ja näpäytin television auki. Sieltä tuli Emmerdale, jonka tietysti tiesin nimeltä vaikka se muuten olikin minulle tuntematon. Jaksossa oli Aaron kaupungilla kaverinsa kanssa ja he menivät homobaarin ohitse. Siitä tiesin, että vielä se Aaron sieltä kaapista ulos pullahtaa. Nyt olen sitten viikkokausia seurannut Aaronin kohtaloita. Tunti illassa suoraan tai myöhemmin Katsomosta.

Youtubesta etsin Emmerdale-pätkiä ja sattumalta huomasin lukuisia pätkiä nimellä Elias. Vilkaisin yhden niistä ja viime sunnuntaina katsoinkin niitä jo 53. Kyseessä on Salatut elämät-sarjan Eliaksen ja Larin rakkaustarina. Nyt en malta odottaa Elias-pätkien saapumista Youtubeen parin päivän viipeellä vaan tuijotan Salattuja elämiä Katsomosta.

Kaikki siis hyvin.