what's wron with me...?

Mikäköhän siinä on, että ihminen jotenkin ajautuu itseaiheutetusta ongelmasta toiseen. Vielä vuosi sitten minulla oli todella kiva työpaikka, sanoin myös kaikille niin. Ja nyt mietin vaan miten pääsisin koko puljusta pois…Oikeasti en ole riitaantunut kenenkään kanssa, en haukkunut pomoani enkä kärsinyt mistään syrjinnästä. Jotenkin vaan puljun organisaatiouudistus on saanut meikäläisen päässä sellaiset mittasuhteet, että olen ruvennut kyseenalaistaa kaikkea, mitä koko puulaakissa tapahtuu. Henkilökunnalle kyllä kovin markkinoidaan kyseistä uudistusta mahdollisuutena, mutta kun on päähänsä asentanut kyyniset lasit ei näkö enää palaudu ruusunpunaiseen, ei vaikka miten yrittää.
Miksi en ole niitä, jotka vain käyvät töissä, jotka eivät kommentoi, kyseenalaista, ehdota parannuksia, kritisoi…elämä olisi silloin helpompaa –luulen. Miksi minulle vakituinen työpaikka ei ole niin merkittävä asia, että näin aikoina pitäisin siitä kiinni kynsin hampain?
On vain kysymyksiä, joita ehtii pyöritellä unta odotellessa…
Satuinpa yksi päivä kanavasurffailemaan jollekin kanavalle, jossa Riitta juonsi napakymppiä. Kuin silloin ennen. Aikakone on selvästi keksitty, suljin silmäni, kuin silloin ennen, jotta en näkisi sanaa, vaan voisin osallistua arvuuttelemiseen. Hetkessä olin 1980-luvulla, nostalgiaa silmänräpäyksessä.
Seuraavaksi osuin kanavalle, jossa wanna-be-missit kertoivat bikineissään, miksi halusivat misseiksi. Jotenkin tuli paha olo, miksi ihmeessä kukaan haluaa mennä puolialasti jonkun tuomariston eteen vastailemaan typeriin kysymyksiin? Miksi tätä tapahtuu vielä vuonna 2011. Ketä kiinnostaa ja eihän se Riittakaan vielä moneen vuoteen tarvitse tuurajaa