En tiedä oliko se ennätyslyhyt ja vähäluminen talvi tai mikä, mutta jotenkin tuntuu, että mitään ei tapahdu. Siis on tylsää, samaa, rutiinia, tavallista, arkea.
Viimeisen viiden vuoden aikana olen valmistunut (lopulta) yliopistosta, hankkinut uuden ammatin, tavannut Nassun, muuttanut pois asunnosta, jossa asuin yli 15 vuotta, rekisteröinyt parisuhteen, ostanut Nassun kanssa yhteisen asunnon. Tutustunut Nassun sukulaisiin ja ystäviin vaihtanut pari kertaa työpaikkaa.
Ja kaikki tämä noin kahdessa vuodessa. Nyt elämä on ikään kuin kolmatta vuotta kulkenut tietyissä tutuissa uomissa, ehkä ehdin jo tottua nopeisiin käänteisiin ja tasainen arki ei enää houkuta.
Huomaan, etten edes odota kesän mökkeilykautta niin innolla kuin aiemmin. Se se vasta tuttua ja turvallista onkin: samat paikat joka jumalan kesä. Koko elämän ajan. Ehkä tämä on alkava neljänkympin kriisi. Enää siihen on vajaa vuosi.
Ja kuitenkin aikaisemmin halusin nimenomaan pysyvyyttä, turvallisuutta, tuttuutta.
