pyhäpuku

Tänään vietettiin meikitöntä päivää, ei silti, että se koskettaisi minua juurikaan. Tosin jos meikiksi laskee geelin ja kosteusvoiteen – en osallistunut. Kuulinkin koko päivästä vasta töissä ollessani, joten oli vähän myöhäistä. Eilen oli yrittäjäpäivä.
Nämä erilaiset teemapäivät ovat tietysti yrityksiä saada ihmisten huomio jollekin asialle, kuten vaikkapa kauneusihanteelle. Onko nykyinen kauneusihanteemme terve ja tasapainoinen, lienee ollut tämän päivän sanoma.

Useampikin nainen, jota radiossa teemaan liittyen haastateltiin, kertoi, että sunnuntaisin jättää kokonaan meikkaamatta. Että se on osa sunnuntaipukeutumista. Tämä siis tuntui olevan ihan normaali tapa Nyky-Suomessa; työssäkäyvät naiset pitävät sunnuntaita meikittömänä verkkaripäivänä, jolloin enimmäkseen hiippaillaan kotinurkissa.
Näin ollut varmaan jo pitkään ja ehkä aiheesta on tutkimuksiakin, siis siitä, miten sunnuntain status on muuttunut pyhäpäivästä todelliseksi lepopäiväksi. Eli ehkä olemme nyt lähempänä sitä raamatullista ihannetta, kuin vielä muutama vuosikymmen sitten, kun pyhänä puettiin parhaat vaatteet ja mentiin aamulla kirkkoon, uskottiin kirkon sanomaan tai ei. Tai ainakin kylille pyhäpuvussa.
Isovanhempieni syntyessä olimme osa Venäjän keisarikuntaa. Kun vanhempani syntyivät, oli voimassa Tarton rauhan raja ja Suomeen kuului niin Laatokan Karjala ja Karjalan kannas kuin Petsamokin.
Minulle Suomen kartta on aina ollut se, mikä vieläkin on voimassa, mutta veljenpoikani on oikeastaan koko ikänsä asunut EU-Suomessa.
Maailma ja Suomi on muuttunut muutenkin kuin pyhäpuvun osalta.