Tänään olen menossa koulutukseen Mikkeliin. Olen asunut koko ikäni vain kahdessa kaupungissa rannikon lähellä. Se ensimmäinen oli pikkukaupunki ja tämä toinen on nyt sitten Helsinki. Tässä kohtaa elämää olen asunut jo pitemmän aikaa Helsingissä.
Siksi kaikki kokemukset muista kaupungeista perustuu lyhytaikaisiin käynteihin. Yleensä kaikki paikat ovat minusta viihtyisän oloisia. Varsinkin jos ensi kokemukset ovat olleet hyviä niin kaupunki pysyy mielessä sellaisena ”tuolla voisin asua" -paikkana.
Mikkeli teki aluksi vähän tympeän vaikutelma, mutta kun olen siellä käynyt jo useamman kerran puolen vuoden aikana, se alkaa vaikuttaa ihan kivalta paikalta. Omakotialueita aivan keskustan tuntumassa Mukavia viiskytluvun taloja, isoja puutarhoja ja rauhallisia katuja.
Taidan olla sellaisessa elämävaiheessa, että omakotilato pikkukaupungissa tuntuu tosi houkuttelevalta. Vaan mitenköhän pienemmillä paikkakunnilla miespariin suhtaudutaan? Joutuisikohan sitä naapuruston silmätikuksi? Julkkisstailaaja kertoi taannoin, miten hänen kotiinsa oli murtauduttu ja tuhottu ja sotkettu paikkoja. Tämän jälkeen oli vielä lentänyt kivi ikkunasta. Voisiko näin käydä meillekin?
Jatkan pohdintaa junassa, jonne pitääkin kohta lähteä.
