Minulle kesä oli pitkään sama kuin elämä meren äärellä. lapsuuden kesät saaristossa, pakkoveneily perheen kanssa. Helsingissä hakeuduin meren äärelle aina kun voin. Lomakohteetkin valitsin tietysti meren ääreltä ja merinäköaloin.
Yhä edelleen on kiva käydä lapsuuden kesäpaikassa, jonne jopa mökin rakentamista puuhataan. Mutta muuten huomaan, että minun ei tarvitse päästä merelle, meren ääreen tai saada merinäköalaa. Järvi, joki, metsä ja pelto kelpaa ihan yhtä hyvin. Olen ehkä nähnyt elämässäni ihan tarpeeksi merta, jotta ymmärrän, että rauhan saavuttaakseni minun ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan.
Eli mielenrauhan saavuttaa vaikka keskellä työhuoneen kaaosta, lomanaluspaniikissa.
Niinpä voinkin suunnata levollisin mielin kohta lomalle Nassun ja yhden ystävämme kanssa, Malagaan, merinäköalalla, totta kai.
