Ihmiset, jotka kohkaavat kummilapsistaan, ovat aina tuntuneet no, hieman rasittavilta ja ehkä säälittäviltä. Usein, ei varmana aina, kummilapsestaan koohottaa lapseton, sinkku tai parisuhteellinen ja projisoi omaa lapsen kaipuutaan tähän kaverin tai sukulaisen lapseen.
Itsellä on yksi kummilapsi, pakosta. Koska tapa ilmeisesti vaatii pyytämään sisaruksia kummiksi jne. ja hirveän pontevasti ei kehdannut kieltäytyä. Kummilapseni on jo aikuinen enkä ole koskaan ajatellut että suhteeni veljenpoikaani olisi jotenkin erityinen, siksi, että olen yhtenä krapulaisena sunnuntaipäivänä lukenut raamatunjakeen ja juonut pullakahvit. Tai läheisempi kuin kummipoikani siskon kanssa.
Kummisuhde on kuitenkin monelle kaverillenikin tosi tärkeä ja niinpä niistä toisten ihmisten palleroista tulee kuunneltua yhtä sun toista tarinaa, vaikka ei niin kiinnostaisi. Tai väärin, ne pallerot ei ehkä sinänsä kiinnosta, mutta erilaiset tavat kasvattaa niitä ovat kyllä sosiologisesti kiinnostavia.