Ykkössija: Lumipyryn vuoksi erään naisen oli vaikea ajaa ylös jyrkkää mäkeä Norjan Østfoldissa. Hän alkoi kävellä kotiin kantaen tietokonetta, ostoskasseja ja urheilukassia. Paikallisen maanviljelijän poika ajoi ohi lumitraktorilla ja kehotti naista panemaan kaikki kassit traktorin kauhaan, sitten hän ajoi eteenpäin ja alkoi puhdistaa tietä lumesta. Yhtäkkiä lumilingosta tuli outoa savua, jonka lähteeksi osoittautuivat naisen tavarat, kannettava tietokone mukaan lukien. Ilmeisesti matkalla ylös mäkeä kaikki tavarat olivat pudonneet suoraan lumilinkoon. Kaikki tavarat lensivät ilmaan, paitsi tietokone, joka oli tarttunut lumilinkoon.
Muita hauskoja olivat muun muassa:
Kiintolevyn vinkumiseen kyllästynyt brittitiedemies porasi reiän levyn kanteen ja kaatoi reikään öljyä toivoen äänen kaikkoavan. Näin kävikin…
Thaimaassa oleva valokuvaaja ruiskutti kiintolevynsä vallanneiden muurahaisten päälle hyönteismyrkkyä tappaen paitsi muurahaiset, myös kiintolevynsä.
Nainen soitti Kroll Ontrackin asiantuntijoille "puhdistettuaan" usb-tikkunsa tiedot pesukoneessa.
Urheilukalastaja pelasi kannettavalla tietokoneellaan odottaessaan kalan käyvän syöttiin. Noustuaan seisomaan veneessä hän menetti tasapainonsa ja putosi yli laidan tietokone käsissään.
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2007/12/04/%22Maanviljelij%E4n+poika+linkosi+kiintolevyni%22/200730801/66
Mikä on Sinun tarinasi ?
- Oma vuoden tietokämmini oli: Outlookin asetukset ohjasivat "hallitsemattoman" automaattipäivityksen jälkeen kaikki sähköpostit Roskaposti - kansioon. Eihän siinä vielä mitään, mutta päällä oli myös asetuksissa "Tuhoa Roskaposti - kansion sisältö Outlookin sulkeutuessa..."
Ihmettelinkin, kun ei viikkoon tullut postia keneltäkään =D