Harmaapartaisia höpinöitä

Varsin vilkas viikonloppu on tiedossa. Syy on maanantaina alkava loma. Tänään yhden ystäväpariskunnan luo istumaan iltaa ja tekemään selkoa tapahtuneesta. Huomenna onkin sitten lemmikkikaupassa käynti (kollille kissanhiekan ja kuivaruuan haku), exän tavaroiden vienti "exkälylle", illalla yhden ystäväpariskunnan kanssa ulos. Sunnuntai menenee sitten kodinhoidossa ja matkalaukun pakkauksessa...

Maanantai aamupäivällä kentälle...

En oikein tiedä, mitä tuosta lomasta tulee, kun pää on sekaisin, kuin turkkilainen basaari. Täytynee vain ottaa itseään niskasta kiinni...

Kuinka raastaakaan mieltä, kun joutuu pakkaamaan rakkaan ihmisen tavaroita toimitettavaksi muulle säilöön. Ja ne viestit puolin sekä toisin - "mitä tälle ja tälle teen?"...

Läppäriltäni olen siirtänyt kuvatiedostot hänestä ulkoiselle kovolle. Poltan ne CD:lle jossain vaiheessa.

Rajuimmin on iskenyt se tosiasia, että joudun antamaan jatkossa lähimmäksi omaisekseni, joko vanhan äitini tai veljeni, jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä.

Muutoin tilanne helpottuu päivä päivältä. Suhtaudun asiaan edellen perustelemalla vaihtoehtoja järkisyillä. Ja käänteisesti, olisin todennäköisesti tehnyt samansuuntaiset ratkaisut hänen tilallaan. Nyt vain antaa ajan hoitaa tehtävänsä...

Raunioihin ei ollut tarkoitus jäädä makaamaan, joten olen parhaani mukaan yrittänyt aktivoida sosiaalista elämääni. Harmi vain, että pelkkää seksiseuraa löytyisi vaikka päivän joka tunnille, mutta juurikaan kukaan ei tunnu olevan etsimässä ystävyyttä.

"Mä muistan kun Ramin kanssa joskus juteltiin noista vuoden 2003 asioista... silloinkin tapahtui paljon ja nopeassa vauhdissa... niin näköjään nytkin... No mitä mä Ramia tunnen, kohta tapahtuu taas paljon ja nopeassa vauhdissa..."

[edit] Elämä jatkuu, nyt vain täytyy aloittaa uusi luku, uusi sivu. Mennessä ei voi elää, tulevaisuutta ei voi murehtia, joten miksi siis en eläisi tätä hetkeä, olisi avion kaikelle ympärilläni ja antaa elämälle mahdollisuuden... joskus sekin voi yllättää myös positiivisesti...

Parisuhteen savuavat rauniot ympärillä, täysin käsittämättä tapahtunutta kokonaisuudessaan, katseeni harhailee niin menneisyydessä kuin tulevassa. Pelkään shokkiefektin tuloa, sillä tiedän, että sellainen tulee vielä.

Ystävien huoli selviämisestäni, tuki minkä he antavat on tärkeää. Samoin kaikki se, mitä teen itse jatkaakseni mahdollisimman yksinkertaistetuilla rutiineilla.

On vielä monia ystäviä, joille tilanteen joutuu kertomaan ja asian uudelleen ja uudelleen läpikäymään. En ole itsekään täysin selvillä siitä, mihin kaikkeen tämä ero vaikuttaa. Ajatukset harhailevat vain satunnaisissa asioissa, kuten yhteisessä suunnitellusta kesälomasta tänä vuonna.
Kaikki tällaiset asiat pitää suunnitella uusiksi...

Jaksaminen on vielä iso kysymysmerkki, toivon vain, että hänen lähtöään edeltänyt uneton yö jäisi viimeiseksi...