En ole ollut kovin aktiivinen kommentoimaan Ranneliikkeen uutisia ja keskusteluja, koska olen halunnut jättää sen ilon sivuston kohderyhmälle eli oikeille kunnon homoille. Satunnaisesti aiheita selaillessa silmiin on pistänyt palstan ihmisten huoli siitä, että ennen melko homomyönteisenä esiintyneen maltillisen oikeiston poliittisiin julistuksiin on tullut huomattavasti aiempaa konservatiivisempia linjauksia. Tämä on yleensä yhdistetty Perussuomalaisten nousuun ja nähty kadonneiden äänien perässä juoksemisena.
Homojen kannalta asian tekee ongelmalliseksi se, että homomyönteiset puolueet edustavat toisiaan muistuttavia ideologioita. Niinpä ranneliikkeen keskusteluistakin on helppo bongata vihreiksi ja vasureiksi tunnustautuvia, joiden tärkein (tai ainoa) syy kannattaa puoluettaan on sen myönteinen suhtautuminen omaan seksuaaliseen lokeroon. Olen joskus miettinyt mielessäni olisivatko nämä vihervasurit yhtä hyvin republikaaneja, persuja, kommunisteja tai uusnatseja jos vaan joku toinen ryhmä tarjoaisi tasa-arvon huutokilpailussa vähän enemmän. Jos eroja homomyönteisyydessä puolueiden välillä ei olisi niin tuskin myöskään homot ja heterot äänestäisivät kovin eri lailla. Yhtä varma olen myös punaviherhomojen harvinaistumisesta heti kun lainsäädäntö on antanut kaikille yhtälaiset oikeudet.
Tämän sivuston uutisissa ja keskusteluissa käytetään usein mielenkiintoisella tavalla sanaa "liberaali" tai "liberalismi". Kuka tahansa millä tahansa ideologialla varustettu ihminen on aika monen homon mielestä liberaali heti jos sanotaan muutama ystävällinen sana homojen oikeuksista. Eli noin teoriassa homomyönteisiksi kääntyessään jopa Timo Soini tai Päivi Räsänen olisivat ajatuksiltaan ja arvoiltaan monen lukijan mielestä aika liberaaleja. Tietysti omaan napaan tuijottaminen on inhimillistä ja ymmärrettävää. On aika hölmöä vaatia että vähemmistöön kuuluvan pitäisi osata katsoa maailmaa laajemmasta perspektiivistä kuin muun kansan. Ihminen on itsekäs olento.
Minulle itselleni on jäänyt hieman epäselväksi mitä itse asiassa on nykyinen arvoliberalismi ja missä muodossa se esiintyy. Enkä puhu nyt siis mistään talousliberalismista, jolle sillekin varmaan löytyy omat kannattajansa. Onko jo automaattisesti liberaali jos hyväksyy eri rotuiset ihmiset, homoseksuaalisuuden ja abortin muttei hirveästi muuta? Lakkaako olemasta liberaali jos haluaa estää yhdestä ilmansuunnasta tapahtuvan maahanmuuton tai tunnustaa vaikkapa jotain uskoa? Voiko liberaali meuhkata homojen oikeuksista mutta samaan hengenvetoon vaatia entistä ankarampaa kohtelua kaikkea epätoivottua seksuaalisuutta kohtaan? Onko liberaali jos haluaa poistaa muiden oikeuden tupakointiin ja nostaa alkoholin hinnan pilviin mutta vapauttaa kannabiksen? Älkää katsoko minua kysyvästi - en minä tiedä!
Inhoan anglismeja enkä halua vieraan ison kielen muuttavan omaa ilmaisuamme. Ei siis kovin liberaalia minulta. Mutta tässä tapauksessa on aika osuvaa puhua siitä ainaisesta mukavuusalueesta ja sen ulkopuolella tai sisäpuolella ramppaamisesta. Liian moni liberaaliksi tunnustautuva on omassa samanmielisten puuhapajassaan rakentanut itselleen arvopaketin, jonka sisälle on kasattu kaikki sopivasti erilainen. Sen ulkopuolella onkin sitten kaikki se mitä ei juuri itse voi hyväksyä. Emme halua suvaita monia asioita, jotka tuntuvat inhottavilta koska ne vaan tuntuvat inhottavilta. Nykyinen versio liberalismista ei kyseenalaista olemassaolevaa ja vaadi muutoksia vaan se keskittyy paapomaan niitä joille jo on yhteisesti omassa kerhossa annettu poliittisesti korrektin leima.
Vai toivonko liberalismilta liian paljon anarkismia kun ne kuitenkin ovat eri asioita? Ehkä liberalismin voi nähdä myös jonkinlaisena laisser faire-ajatteluna, jolloin se perustuisi siihen että asioiden annetaan kulkea omalla painollaan. Varsinkin oikeistoliberalismissa näin ehkä onkin. Annetaan kapitalismin hoitaa talouspuoli ja katsotaan johtavien länsimaiden hyväksymiä asioita läpi sormien. Vasemmistoliberalismi taas usein joutuu tasapainottelemaan sitä vaivaavan holhousvimman kanssa. Varsinkin vasemmistolaisten naisten maailmankuva näyttää kovin usein perustuvan siihen että vähemmistöjen oikeuksista pidetään huolta vaatimalla entistä tiukempaa holhousta.
Aikaisemmat sukupolvet pitivät usein omia vanhempiaan tiukkoina konservatiiveina. Nykyiset nuoret ovat ottaneet aika riemuiten vastaan vanhempiensa rakentaman kulutukseen ja rahan perässä juoksemiseen perustuvan maailmankuvan. Tämän vuosituhannen teini tai parikymppinen keskittyy kuluttamiseen ja kapitalismi ei silloin ole mörkö vaan uusien kivojen tavaroiden takuutoimittaja. Ennen vanhemmat ihmiset säännöllisesti parjasivat sen ajan nuoria radikaaleiksi lusmuiksi ja arvojen särkijöiksi. Nykyään vanhukset antavat enää tunnustusta uusille sukupolville siitä miten kunnollista ja fiksua porukkaa on kasvamassa. Mistäköhän tämä kertoo?
Nykynuoret hyväksyvät vanhempiaan helpommin eri rotuiset ihmiset ja kuohitun version homoseksuaalisuudesta eli sen osan erilaisuudesta minkä globaali valtakulttuuri on heidät laittanut hyväksymään. Mutta onko sisäsiistin turvallisen erilaisuuden hyväksyminen vielä osoitus vapaamielisyydestä? Itseäni surettaa se että tämän vuosituhannen nuoret vaihtoehtoihmiset ovat yleensä ainoastaan trendikkäitä puuhastelijoita. Vähän luomua ja ekologiaa, pilven polttelua ja futiksen potkimista kivassa kaveriporukassa. Mikäpäs siinä, huonomminkin voisi varmaan aikaansa kuluttaa. Maailmaa ei kuitenkaan muuteta nysväämällä keskenään ilman mitään konkreettista vastaideologiaa nykyiselle tuhoa kylvävälle kapitalismille. Vähitellen näistäkin cityhipeistä aika moni siirtyy hipsterismiin eli laadukkaisiin yksilöllisiin elämyksiin ilman mitään henkistä sisältöä.
Tästä päästäänkin takaisin alkuun eli pohdintaan siitä ovatko suomalaisten arvot todellakin muutoksessa kuten puolueiden kannatusluvut antaisivat ymmärtää. Kyse ei ole pelkästään suomalaisesta ilmiöistä vaan useimmissa vaurastuneissa eurooppalaisissa maissa sama trendi on näkyvillä. Kun mulla on vähän niin mä haluan enemmän. Kun mä lopulta rikastun niin mä haluun säilyttää kaiken sellaisenaan. Sana konservatismihan viitaa säilyttämiseen, konservatiivi haluaa säilöä oman kivan säilykkeensä korkeimman hyllyn päälle turvaan muiden tahmeilta sormilta. Kun suuri osa kansasta kuuluu kohtuullisesti pärjäävään keskiluokkaan, se merkitsee säilöntävaihteen alkamista.
Yksi iso asia mikä tämän hetken suomalaisissa patakonservatiiveissa vaivaa on heidän ideologiansa tuotteistaminen. Ymmärrän että ihminen voi ajatella myös konservatiivisesti olematta kusipää, mutta miksi ihmeessä se paketti on aina samanlainen. Yksi koominen yksityiskohta on uskonto. Suomi on ollut vuosikymmeniä Euroopan maallistuneimpia maita, jossa uskonto on jokaisen yksityisasia. Vasta aivan viime vuosina esille on pomppinut mitä erilaisimpia populisteja, jotka hyväksikäyttävät kristinuskoa vaikka itse eivät uskoisikaan. Mutta kun kunnon konservatiivilla pitää olla se uskonto, koti ja perhe. Koska isossa maailmassakin niillä konservatiiveilla on! Samalla tavalla esiin vedetään pyhimyksinä kuolleita sotasankareita tai jotain muita myyttisiä hahmoja, joihin edes keski-ikäisillä suomalaisilla ei ole enää mitään omakohtaista sidettä.
Suomalaisia ja muita eurooppalaisia muokkaa globalisoitunut valtakulttuuri. Kaikkialla puhutaan jo yhtä samaa kieltä, haetaan tietoa googlettamalla englanniksi ja luotetaan nimekkäisiin nettilehtiin. Nykyiset nuoret aikuiset ovat kasvaneet vauvaiästä alkaen kiinni amerikkalaiseen kulttuuriin jopa selkeämmin kuin omaansa. Monen suomalaisen nuoren kanssa on jo vaikea keskustella jos ei osaa suomen ja englannin sekoitusta. Fail! Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään kielestä vaan huomaamatta mukana tulevasta arvomaailmasta. Kun ollaan vuosikausia aamusta iltaan kiinni yhdessä ja samassa vieraassa kulttuurissa, se alkaa muistuttaa tilannetta jossa eletään ihan oikeasti ulkomailla. Globaalin valtakulttuurin kasvattamat suomalaiset nuoret ja myös aikuiset kasvavat huomaamattaan hyväksymään konservatiivisen ajattelun peruspilarit. Massakulttuuri ei opeta kyseenalaistamaan vaan lähinnä houkuttelee kopioimaan kaikkea sitä mikä on olevinaan cool.
Homomyönteisyys etenee vähitellen johtavien länsimaiden vaatimuksesta. Olkoonkin että se on yleensä USA:n ja Israelin kaltaisille maille sopiva propagandatemppu huomion kääntämiseksi pois kiusallista sota- ja ihmisoikeusasioista. Jos taas ajattelemme liberalismin olevan muutakin kuin homofobian ja rasismin torjuntaa niin tilanne on kokonaan toinen. Suomen asema on aika pitkälti sementoitu liittoutumiseen lännen kanssa ja solmittuihin kansainvälisiin sopimuksiin. Meillä itse asiassa ei edes olisi hirveästi mahdollisuutta olla kovin paljon liberaalimpia joutumatta EU:n lainsäädännön hampaisiin. Itsestäni on tullut vähitellen koko ajan EU-kriittisempi tajutessani että yksittäisen maan liikkumavara on todellakin koko ajan pienenemässä.
Tuodaksemme esiin vaihtoehtoisia ajattelutapoja tai elämänmalleja meidän täytyy nykyään ei ainoastaan vakuuttaa oma lähipiiri tai oma kielialue vaan koko vanha manner. Tai jos ollaan rehellisiä niin lähinnä uusi manner. Nykyiset eurooppalaiset kun ottavat kaiken uuden vastaan ainoastaan jos se on coolisti peräisin amerikoista. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Zeitgeist, johon on kerätty kaikenlaista vanhaa eurooppalaista pseudokommunismia paketoituna meren takana uudelleen. Jotta perinteinen epäkorrektimpi liberalismi saisi vielä joskus lisää kannattajia, vaatisi se loputtomasti rahaa, nimekkäitä tukijoita ja medianäkyvyyttä. Nämä kaikki resurssit ovat kuitenkin kertyneet uskonnolliselle konservatiiviselle oikeistolle.
