Omnium fidelium

Näytetään bloggaukset heinäkuulta 2007.
Seuraava

Minne paeta maailman raskautta? Vai olisiko parempi sanoa liiallista keveyttä; sitä, kun ei saa kiinni mistään kun ei ole mistä kiinni pitää?

Paeta?
Piiloutua?
Irrottautua?

Jos siirtyisin luostariin ja voisin siellä rukouksellani lievittää maailman hätää, omaa hätääni. Onko parempaa "asetta" kuin rukous? Rukouksen hedelmätkin olisi toki kiva kantaa Jumalan eteen.

Pysyn sillä tavoin hedelmällisenä. Se on hyvä.

(Kiitos tästäkin rukousvastauksesta)


Tänään noin klo. 21.00 sain nähdä jokakesäisen ja jokapäiväisen näytelmän ikkunastani. Valtava naakkaparvi laskeutui katolle, lähitalojen katoille ja sisäpihan puihin. Noin kolmen vartin jälkeen ne lehahtivat - kuin yhteisestä päätöksestä - pois.

Jos olisimme niin vapaita kuin taivaan linnut!

Olemme vankeja. Ei vain kykenemättömyydessämme lentää vankeja, vaan pelkojemme vankeja. Kuitenkin meillä on saatavana iäisyys. Sen rinnalla kaikki muu on loppujen lopuksi mitätöntä - myös oma maallinen elämämme.
Mutta pukeudumme vangin asuun.

Vangin asun tilalta voisimme kiinnittää huomiota ainakin vapaisiin asuihin, siihen, että ne ovat myös meitä varten olemassa...

En enää ajattelisi, sanoisi ja tekisi asioita, jotka eivät sovi minulle. Olisin se kokonainen minä, joksi minut on luotu.
Vaikeuksissakin.
Sillä kohdallaan olo on ihanaa!


Suurta ja pientä, vihaa ja rakkautta

Virukset on syytä poistaa - jos ei omin voimin, niin sitten ammattilaisten voimin.

Tuntuu kuitenkin, että pelkkä poistaminen ei auta. Ei siis auta vain oireiden hoitaminen, vaan ennaltaehkäisyynkin olisi syytä kiinnittää huomiota. Niinpä tiukennan säännöstöäni. Vaviskaa väärinkäyttäjät!

Olin rakkaan sisareni Amélien kanssa S:ssa, jossa oli ...no niin, tiedättehän ...SE ilta. Selvisin hengissä sisareni avulla - odotimme jopa erään tietyn ihmisen laulavan, mutta ei ollut suotu.
Olimme muutenkin molemmat kovin tuohtuneita: MISSÄ on Turun homoelämä? Ei ainakaan S:ssa, vaikka paikka oli lähes täynnä.
Turha esittää hämmästynyttä.

Olin tänään uimahallissa.
Sanoin pelkääväni Jumalaa. Pelkään Häntä hänen käsittämättömän armonsa ja rakkautensa tähden.
Kurja syntinen mnä ihmettelee ja pelkää.





Edelleenkin H:gissä! Pieni koti-ikävä teki jo tänään itsensä tiettäväksi.
Päivät kuluvat HYK:ssa ja KA:ssa.

Eilen kävin J:n kanssa kiinalaisessa syömässä, illalla café Argoksessa ja ennen nukkumaanmenoa iski vielä jäätelön himo. Kävin ostamassa. Enpä ole aikoihin syönyt sellaisia määriä kuin eilen.

Tänään minut on kutsuttu lounaalle. ...
On hämmästyttävää, kuinka Luoja pitää huolta luoduistaan!


Hej!

Sateenkaarikahvilaa, kirjallisuusmatineaa, sateenkaarimessua, pridemarssia ja puistojuhlaa, näyttelyä ja näissä kaikissa lukuisa joukko hyviä ystäviä ja aurinkoista säätä sekä tunnelmaa!
Olin eilen vielä illalla café Ursulassa ja sitten elokuvissa katsomassa "Queen"-elokuvaa.
Oli ihana viikonvaihde.

Minua myös haastateltiin radiossa.

Kohokohtaa merkitsi sateenkaarimessu. Hieno saarna ja harvinainen aktiivinen osallistumiseni ehtoolliselle kruunasivat armon ja rakkauden juhlan. GLORIA in excelsis DEO!
Kirkkokahveilla oli todella hauskaa nähdä monta tuttua. Paljon hymyä (sitähän on toivottu!)!!!

Nyt on ihana uppoutua yliopistomaailmaan. Olen edelleen Helsingissä. Istun juuri nyt Alexandriassa (yliopiston tietokonekeskuksessa) ja suunnittelen loppupäivän rientoja.


Seuraava