Valkea harmaus

Torpalla oli pyryttänyt kovasti. Perjantaina aurinko paistoi kirkkaasti ja koko maailma oli valkea ja raitis. Lunta oli nietostunut liki puolen metrin kinoksiksi, joten kulkureitit saunalle ja liiteriin piti kolata puhtaiksi. Illansuussa lumisade alkoi uudestaan hiljalleen, varovasti, kun suuret pehmeät lumihiutaleet leijailivat ääneti alas maailmaan. Loikoilin kamarin sohvalla, mutta nousin katsomaan ikkunasta hiutaleiden pitkää tietä alas ja tunsin kakluunin lämmittävän kylkeäni. Pupu puuhaili tuvassa ja jossakin kaukana haukahti koira. Olin hyvin onnellinen.

Lauantaina saapuivat kaasot. Taloon tupsahti kolme auttajaa, jotka tahtoivat tietää, mikä väri olisi häiden teema, paljonko pitopalvelu saa maksaa ja millaista musiikkia toivotaan soitettavan. En tiennyt mitään. Minä olin vain kosaissut pupua ja hän myöntynyt. Nyt sille pitäisi löytää sopiva väri... Kuitenkin kaikki vaikuttaa selvältä ja koko hommasta tuli jollakin tapaa ehdottomampi. Että nyt juttu ihan oikeasti alkaa ja lopputuloksena on ’tahdon’ heinäkuussa.

Illalla saunottiin ja syötiin sekä pelattiin lautapelejä, enkä muista, koska viimeksi olen nauranut niin kovasti. Oikein harmitti, kun kaksi kaasoista lähti kotiin yöksi ja vain yksi jäi istumaan iltaa! Pupu meni maate puoliltäöin, minä paransin maailmaa puoli neljään.

Olen oppinut pitämään talvisista harmaista sunnuntaipäivistä. Silloin saa oikeutetusti maata sohvalla ja olla saamaton. Samanlainen kuin aurinko; valju ja vetämätön, melkein hyödyttömyyden rajamailla. Oli oikein sääli jättää torppa alkuillasta. Vielä viikko ennen kuin pääsee taas maalle.