• Aboa

Uudet vuodet

Uusi vuosi otettiin kuin otettiinkin pupun ja pupun kaverin kanssa vastaan kylpypaljussa. Minä olin ostanut muutaman vaimeaäänisen ilotulitteen, jotka puoliltaöin poksautettiin ilmaan, samalla pupu avasi kuohuviinin ja kaveri tarjoili pientä purtavaa, kuten tuulihattuja. Kuu paistoi heleästi ja tunnelma oli hauska.

Tarkoitus oli jäädä torpalle vielä sunnuntaihin asti, mutta pakkanen alkoi kiristyä niin, että viime yönä oli reippaasti yli kaksikymmentä astetta. Sisällä on tietysti lämmintä, mutta ihan vain muutamassa huoneessa oleillessa alkaa aika jossakin vaiheessa käydä pitkäksi. Siksi ajoimme kotiin jo tänään.

Nyt pitäisi miettiä, lähtisimmekö ulos illalla vai ei. Pupukin ihan hiukan ja vaivihkaa sanoi, että ehkä pieneksi hetkeksi hänkin voisi ulos lähteä. Ehkäpä siis Suxessiin illalla?

1 kommentti

Aboa

2.1.2010 23:18

Olin juuri ulkovaatteet päällä lähdössä ulos, sillä pupu lupasi heittää minut baariin autolla, sillä itse hän ei jaksanutkaan lähteä. Silloin kahdelta kaverilta tuli viesti, etteivät he lähdekään ulos. Soittaessani kolmannelle sain kuulla, että hän on jo baarissa mutta lähdössä juuri pois. Riisuin takin. Tuntui turhalta lähetä ulos, jos baarissa ei ole oikein ketään juttuseuraa. Yksinänsä saa olutta juoda kotonakin. Vitutti hiukan.