Uu niinkuin uupu

Koulussa yksi opettaja jaksaa kertoa viikonloppuryyppäämisistään. Pari vuotta sitten kaikki kuuntelivat ymmärtäväisesti nuoren opettajan edesottamuksista. Että kylläpä nuori ihminen jaksaa pitää hauskaa. Pikku hiljaa ihmisten ikääntyessä juttu alkaakin vaikuttaa kiusalliselta. Kyse ei enää olekaan vastavalmistuneen opiskeluelämän jäänteistä, vaan pikemminkin merkki keski-ikäistyvän miesopettajan orastavasta alkoholismista.

Minkähän ikäisenä juna kääntyy? Koska ei olekaan enää nuori ja jännittävä? Milloin vaalennetut hiukset ja kireät farkut eivät ole enää trendikkäät vaan selkeitä merkkejä ikääntyvän homon vimmatusta yrityksestä olla vielä kaksikymmentäkuusi?

Ja tähän väliin sellaista että minun hiuksiani ei ole vaalennettu koskaan. Harmaata on kylläkin kasvanut niin paljon ja niin nuoresta alkaen, että otin tavoitteekseni näyttää Blake Carringtonilta ennen kuin täytän 30. Melkein onnistuin.

Ja siinäpä oli taas ikäsidonnainen juttu. Eivät ne enää, nuoret homoseksualistit, tiedä, kuka oli Blake Carrington. Kumma muuten, ettei Dynastiaa saa dvd:nä. Silloinhan pitäisi juosta kauppaan korot kopisten ja helmet heiluen se ostamaan.

Iästä vielä; Pupu kertoi saaneensa varman merkin vanhenemisestaan; joku sanoi häntä nuorekkaaksi. Sen selkeämpää ikääntymisen merkkiä ei olekaan. Minäkään en enää ole poika vaan poikamainen. Koskahan minutkin mielletään vain lyhyeksi?

Työtä ollaan tehty vuorotta; aamulla palkkatyöhön ja heti sieltä ostamaan saviuunilaastia hajulukkoa akryylimassaa uunimustaa ja heti sieltä taas kotiin rappaamaan hiomaan maalaamaan kittaamaan. Mutta yksi huone on likimain valmis ja keittiöstäkään ei puutu muuta kuin puuhellan asettaminen paikkaansa ja lattiamateriaali. Ja maalaamista kittaamista rappaamista.

Saatiin vuokralaisetkin. Nuoripari, josta toinen opiskelee saman aineen opettajaksi kuin minäkin ja toinen on Salossa töissä. Sisään pitäisi muuttaa 15. päivä, joten saatiin aikaan siis jumalattoman tiukka deadlinekin. Kun muuta stressiä ei niin olekaan...