• Aboa

Suunnitelmia

Kovaa tekstiviestivaihtoa kultsun kanssa. Vielä kaksi yötä ja sitten se on kotona. Olen kuin ihastunut teini tai kuin joulupukkia odottava kuusivuotias. Hassua että lähemmäs viiden vuoden yhdessäolon jälkeen vielä kokee asioita näin voimakkaasti.

Ensi viikko pitäisi vielä jaksaa töissä ja sitten alkaisi hiihtoloma. Tarkoituksena on lämmittää mökki ja pysyä siellä koko loma. Hauskaa!

Sähköt mökissä on, mutta päätettiin, että televisiota ei taloon tuoda periaatteestakaan. Käyn kirjastossa ennen lähtöä ja lainaan kolme kiloa kronikkaromaaneita. Saa tulla millainen sää tahansa, minä heittelen klapia kakluuniin ja keskityn Jalna-/Angela-/Pohjantähti-/ihan mihin tahansa sarjaan. Korkeintaan avaan oven koiran puikahtaa ulos jahtaamaan hiiriä.

Kohta alkaa kotona kova idätys. Mökkitontilla raivattiin kesällä esille vanha kasvimaa ja hyvin se kasvoi porkkanaa, perunaa, parsaa jne. Tänä vuonna puolisko uhosi esikasvattavansa kaiken keväällä sisällä, jolloin sato olisi suurempi ja aiempi.

Saa nähdä, millaiseksi kasvihuoneeksi asunto muuttuu. En oikein pidä ajatuksesta, mutta kieltämättä oman maan kasviksista tehdyt ruoat ovat hyviä. Välillä puolisko ehdottaa kesäkanojen ja -lampaiden hankkimista, mutta siihen minä laitan rajan...

2 kommenttia

Laika

13.2.2006 10:42

Kanoja ja lampaita. :D Ihana. Sitä vaan että jos fantasia ja sadut eivät aiheuta näppylöitä niin oikein kivaa mökkilukemista on Brian Jacquot'n (en nyt ole ihan sale nimestä :D) Redwall-sarja.

Aboa

13.2.2006 14:21

Kiitoksia. En ole kuullutkaan sarjasta. Pitääpä käydä kirjastossa katsomassa. Fantasiakirjallisuus on ihan nam.