Isäni soitti äsken. Hän oli käynyt Oulussa tutkimuksissa ja hänellä todettiin Alzheimerin tauti. Ilmeisesti se on edennyt jo kymmenisen vuotta. Lääkehoito aloitettiin välittömästi.
Veti mielen aika matalaksi. Vanhemmat asuvat kahdestaan isossa talossa kaukana kaukana Koillismaalla, mistä me kaikki lapset olemme muuttaneet pois. Jotenkin mielessä pyörii ajatus omasta isästä toimintakyvyttömänä vanhuksena makaamassa laitoksessa.
Kyvyttömänä tunnistamaan edes omia lapsiaan tai vaimoaan.
Pitää etsiä tietoa netistä. Itkettää.
17 kommenttia
Juksteri
25.4.2007 23:32
Älä ajattele liian pitkälle tulevaisuuteen. Unohda vähäksi aikaa kysymykset miten, kuka, koska. Sinulla on vielä isäsi ja isälläsi rakkaat ihmiset. Se on kaikkein tärkeintä.
martin
25.4.2007 23:42
Jokainen hetki on osa ikuisuutta - Sinä Isäsi kanssa!
sleepygay
26.4.2007 00:21
Olen todella pahoillani. Tämähän on kamalaa. :( Ei kannata katsoa tulevaisuuteen, elä tässä hetkessä. Vietä kaikki mahdollinen aika isäsi kanssa.
Roope2
26.4.2007 07:16
Tämä ei ole reilua. Omien vanhempien kuuluu olla turvallisia, viisaita, aina valmiina minua varten. Missään ei ole sovittu, että roolit vaihtuvat jossakin vaiheessa. Niiden kuuluu vanhentua mutta ei tulla vanhaksi.
Kaikkea hyvää, teille kaikille!
Druusi
26.4.2007 12:59
*hali*
Kuten Juksteri sanoi, ei kannata vielä murehtia huomista, vaan keskittyä tähän päivään, jotta niitä voi muistella huomenna. :)
Kauneuspilkku
26.4.2007 14:48
Onpa kurjaa, juuri niitä asioita, joita ei haluaisi koskaan tapahtuvan. Voimia ja jaksamista.
Aboa
26.4.2007 15:03
Kiitos, ystävät. Olo ollut aika raskas tänään.
Vaikka lapsena kiellettiin lukemasta lääkärikirjoja, luin eilen niitä netistä. Raskasta tekstiä, varsinkin sairauden loppu, ns. syvä vaihe (http://fi.wikipedia.org/wiki/Alzheimer#Syv.C3.A4_vaihe). Eniten mietityttää, miltä isästä itsestä tuntuu lukea omasta sairaudestaan.
martin
26.4.2007 16:58
Raskasta varmaan, mutta, Aboa, toivoa on niin monella tavalla. Tulevaisuus ei ole nykypäivän kaltainen. Se on avoin ja sen etukäteen sureminen ei helpota. Valo loistaa sieltä nykyhetkeen. Huolesi ei silti ole varmasti vähempi sen takia.
Harri
26.4.2007 18:58
Ystävä hyvä! Muista, että sairaus on alkuvaiheessa. Ei pitkälle edennyttä tautia sairastava ole kykenevä itse soittamaan omaiselleen. Nykyään on tehokkaita lääkkeitä olemassa, otettu käyttöön viime vuosien aikana. Ei kyse ole maailmanlopusta, vaan sairaudesta muiden joukossa. Ei internet ole tässä tapauksessa oikea paikka hakea tietoa - osa tiedosta on väärää ja vanhentunutta - vaan asiaan perehtynyt lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattilainen. Paa pystyyn!
Enter
26.4.2007 20:39
Vie Nokia Mission rukousjonoon... siellä kuulemma paranee...
sleepygay
26.4.2007 20:59
Enter, tuo ei ollut hauskaa! :( Etkö ole kykeneväinen empatiaan?
Aboa, ihan totta, älä liiaksi huolehdi tulevasta. Kaikki tulee kyllä aikanaa, sille ei voi mitään. Muista, että sinulla on yhä isäsi. Ja kuten Harri sanoikin, nykyään on paljon tehokkaita lääkkeitä, joilla taudin etenemistä voidaan varmasti hidastaa paljon. Voimia sinulle vaikeina aikoina. *hali*
Tui
27.4.2007 00:06
Voimia. Tuo on raskas diagnoosi, alzheimer on koko lähipiirin sairaus ja raskasta sen kanssa eläminen on. Mutta sanoisin että nauttikaa kuitenkin elämästä, pitäkää huolta toisistanne.
Lääkehoito tänä päivänä on tehokasta, sillä saadaan oireiden eteneminen pysähtymään tai hidastumaan usein ratkaisevasti.
En osaa sanoa mitään hienoa, tiedän mitä tuo on, vanhuspalveluissa vuosia töissä olleena tiedän omaisten tuskan. Voimia.
Scherzo
27.4.2007 09:47
Jaksamista Aboa, tuo on aika kova diagnoosi. Tuo pistää miettimään kamalasti kun vanhemmat asuvat yksinään jossain kaukana maalla "mitä jos tapahtuu jotakin, miten he pärjäävät siellä". Se on kamala tunne.
Aboa
27.4.2007 11:38
Enter, olen todella ihmeissäni.
Onko sinulle koskaan tullut mieleen, että täällä nimimerkkien takana on ihan oikeita ihmisiä, oikeine tunteineen ja oikeine ajatuksineen? Eivät sleepygayt, hortukset, kesäpojat, rokkihomot ole pelkkiä fiktiivisiä hahmoja, joita saa kohdella miten tahansa. Ei tämä palsta ole leikkiä – ainakaan minulle – ei laboratorio, jossa voi huoleti kokeilla eri suhtautumistapoja toisiin ihmisiin.
Ymmärrätkö, että nimimerkki Aboan takana on elävä ihminen, joka ihan oikeasti suree sairastuneen isänsä puolesta? Käsitätkö, että huoli omaisesta voi olla käsinkosketeltava? Tiedätkö, miltä tuntuu, kun ihan oikeasti ottaa sydänalasta ja itkettää?
Osaatko olla myötätuntoinen? Jos et, ole silloin edes hiljaa.
Rokkihomo
27.4.2007 13:33
Olen kauhean pahoillani, siis: osanottoni.
Onneksi on lääkkeitä, ja onneksi on vielä aikaa, vielä on aikaa olla isän kanssa.
(toivottavasti saatte yhdessä häät, ja joulun, ja vielä monta asiaa)
Tuntuu, että tällaiset uutiset ovat aina yllätyksiä. Ei niihin voi valmistautua ennen kuin yllättävä ikävä uutinen on totta.
Enter
27.4.2007 15:17
Kaikkea kannattaa kokeilla.
Vielä pahempaa olisi, jos olisi toispuoleisesti halvaantunut, kuten melko suuri osa suomalaisista miehistä.
Kuuntelin Nokia mission lähetystä, missä naislääkäri lukee niitä palautteita ja uskoo parantumisihmeisiin.
Sieltä voi tilata RUKOUSLIINAN, jonka voi laittaa sairaan päälle, vaikka huputtaa sillä. Helppoa!
Aboa
29.4.2007 22:38
Enter.
Jos tuo on vitsi, ole hyvä ja lopeta, koska en osaa sille nauraa. Jos ei, ole hyvä ja jatka siitä kirjoittamista omassa blogissasi, älä täällä.