Niisk

Lieneekö syytä siitepöly, flunssavirus vai purkautuva stressi, tänään kurkku oli kipeä, silmät liki pullahtivat päästä, otsassa jyskytti ja nenä vuosi. Ilmoitin töihin, että tänään en tule.

Niisk.

Paitsi että kävin sittenkin. Piti mennä viemään kokeet sijaiselle ja kirjat ja istumajärjestykset kouluavustajalle. Mutta nyt siis pääsin kotiin lepäämään.

Niisk. Kröh. Tursk.

Olen yrittänyt etsiskellä kesätakkia, joka ei olisi musta/harmaa, mutta kaikki takkikaupat myyvät mielestäni vain kuravedenvärisiä vaatteita. Hassua; paitoja löytyy vaikka mitä väriä, mutta kesätakkeja ei. Tai sitten minä en osaa etsiä oikeista paikoista. Olen kuitenkin kiertänyt Hansan ja Kauppatorin ympäristön putiikkeja aika taajaan.

Tsiih. Niisk.

Eilen oli mukava päivä, kun eka kertaa ei ollut korjattavana kokeita aineita tutkielmia kirja-arvosteluita esseitä lukudiplomeja. Lähdin työstä huoltajatapaamiseen nuorten psykiatriselle osastolle, missä oli oikein mukava tapaaminen lapsen, äidin ja psykiatrin kanssa. Jossakin vaiheessa puhe alkoi käsitellä perheen sisäistä kuntoutusta ja mukaan alkoi tulla sellaisia aspekteja, joita minun ei kuulu, pidä eikä tarvitse tietää, ja ilmoitin, että minä lähden pois. Oppilas oli muutenkin alkuun häpeissään siitä, että opettaja sai tietää, mikä häntä vaivasi. En ymmärrä, miksi häntä piti nöyryyttää lisää leväyttämällä koko perheen likapyykki opettajan tarkasteltavaksi.

Niinpä sain vapaailtapäivän, jonka vietin kävellen Stockmannilla ja Wiklundilla. Tarkastelin uusia kaasugrilleja ja haaveilin, että rahaa olisi enemmän. Ei ollut kiire, ei hoppu. Vain minä ja lukuisat emaloidut valurautaparilat liitosletkut sivukeittimet. Stockan työharjoittelija sanoi, että kyllä se uusi grilli on pakko ostaa, kun jo kauas näkyy, että halua on. Sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta. Kaasugrillejä.

Tursk. Niist niist.

Illemmalla käytiin kodinkonemyymälöissä katsomassa uutta televisiota. Järkyttävä, mitä telkkarit maksavat nykyään. Ja myyjät lipevinä luettelevat resoluutioita, pikselimäärää ja salaperäisiä kirjainlyhenteitä. Kiskaisevat katsomaan vierekkäisiä telkkareita ja kyselevät, etkös huomaa eroa, kuinka on parempi tämä kalliimpi. Ja minä, mediaa opettava mielessäni erittelen ja analysoin heidän käyttämiään keinoja; toisto, auktoriteettiin vetoaminen, vieraskielisyysstatus, alluusio, käsky, toinen alluusio, vertaus, huudahdus. Kerron, että me emme tee viiden millisekunnin viipeellä mitään, koska emme todellakaan aio liittää tietokonetta telkkariin ja pelata Civilizationia 37 tuuman näytöllä. Ja kiitos vain, mutta minä en ymmärrä, miksi minun pitäisi maksaa nyt pari sataa lisää siitä, että telkkarissa on HD-valmius, koska kukaan ei tiedä, tuleeko sellainen ominaisuus ja milloin. Ja koska tähän asti olemme vaikuttuneet kuvaputkitelkkarin elokuvantoistosta, emme ehkä tarvitse 30000:1 -resoluutiota, sillä toivon, että vastakin minuun tekisivät vaikutuksen elokuvan juoni ja näyttelijätyö, ei näytön mustan eri asteet. Mutta kiitos silti.

Kröhöh, niisk.

Kuinka paljon turhaa meille kaupataan? Ja jos nyt koin huomanneeni niin monta vaikuttamisen eri keinoa, kuinka monta jäi huomaamatta. Paljonko minä olen purematta niellyt, suodattamatta hyväksynyt tyrkytettyä elämäntapaa? Mistä saisin oma koti-linkolan kertomaan, että tämä ei ja tuo ehkä. Vai pitääkö lisätä hiilijalanjälkeä ja lentää Kauko-Itään tai Afrikkaan, jotta huomaa, kuinka paljon liikaa minulla on?