Sen jälkeen kun meidän lapsihaaveemme ajautui karille elokuussa en ole jaksanut tehdä oikein mitään. Ensimmäinen työkuukausi meni aika sumussa; tutustuminen uusiin seiskoihin, vuosisuunnitelmien tekeminen, huoltajapalaverit, muut. Olen ollut läsnä, mutten mukana. Olen ollut luokan edessä, opettanut tekstityypit ja kulttuurisidonnaisen ajattelun periaatteet, modukset, mutta en oikein muista mitään tekemisistäni. Olen puhutellut rasavillejä tyttöjä, kuunnellut itkevän teinipojan rakkaushuolia ja varmasti ollut hyvänä tukena, mutta mieleeni ei tule mitään, mitä olisin heille sanonut. Varmaankin jotain ja nasevaa, mutta se on tullut enemmän selkäytimestä kuin aidosti kuuntelevasta mielestä.
Pupu on ollut ehkä eniten kovilla minun mielialani heitellessä nopeasti tunnetilasta toiseen. Missään vaiheessa hän ei ole kehottanut miettimään jotakin muuta, ei lopettamaan vatvomista, ei ryhdistäytymään. Kärsivällisesti hän on kuunnellut ja kommentoinut. Kertonut, että niin kauan pitää surra kun surettaa ja puhua kun puhututtaa. Monta kertaa olen pelännyt, että saan hänet tympääntymään itseeni.
Vieläkin sattuu, välillä kovaakin, mutta hengittäminen on helpompaa kuin aiemmin. Haluaisin elämään jotakin muutosta. Haluaisin muuttaa.
En aio vaihtaa kaupunkia, en mielelläni edes kaupunginosaa ja siksi olemmekin katselleet itsellemme uutta kotia tästä lähistöltä. Tällä hetkellä mahdollisuuksia on kaksi; ylettömän sikakallis mutta kuitenkin mahdollinen erillistalo, jota varten joudumme myymään nykyisen kotimme ja ottamaan rutosti velkaa. Jo kaksi pankkia on antanut meille lainalupauksen sen ostamiseen, mutta hiukan emmityttää vielä, pupua ehkä enemmän kuin minua. Toinen vaihtoehto olisi pysyä nykyisessä taloyhtiössä, mutta ostaa viereinen asunto ja yhdistää kodit.
Molemmissa on puolensa. Pidämme tosi paljon nykyisestä pienestä taloyhtiöstämme, jossa kaikki tuntevat toisensa ja sisäpihalla pidetään yhteisiä rupatteluhetkiä. Toisaalle muuttaminen aina hiukan jännittää, koska uusista naapureista ei tiedä mitään ja nämä Port Arthurin vanhat työläiskorttelit (http://www.portsa.fi/fi/galleria/pic/11/) ovat sellaisia, että eristäytyminen on liki mahdotonta. Toisaalta taas uudessa asunnossa olisi paljon enemmän tilaa ja jännittäviä ratkaisuja sekä hulppea saunaosasto ja pieni pihapatio, jotka molemmat kiinnostaisivat minua aika kovin.
Pian pitäisi päättää. Kenellepä tässä rahojaan säästäisi?
5 kommenttia
cloudberry
26.10.2010 20:38
Pupullasi on hieno suhtautuminen asiaan. Toivottavasti pian alkaa helpottaa...
Nykyinen asuinpaikkanne on aivan huikean tunnelmallisen ja hienon näköinen! Mutta jos päätätte muuttaa, toinenkin paikka kuulostaa virkstävältä. Toisaalta, olisiko viereisessä yhdistettävässä asunnossa mahdollista tehdä remontti niin, että siellä olisi noita jännittäviä ratkaisuja ja muuta mukavaa?
arosusi
26.10.2010 22:21
Onnea ratkaisun tekoon!
Huomasitko muuten, että olit päässyt viime viikon sunnuntaihesariin? :)
Aboa
27.10.2010 08:56
Hilla: Kyllähän nykyisistäkin yhdistämällä saisi jänniä ratkaisuja, mutta suojellun alueen rakennustapaohjeet ovat haastavia ja remontin tekokaan ei oikein kiinnostaisi.
Arosusi: Juu, huomasin Hesarin lainauksen. Hauskaa, että toimittajatkin lueskelevat palstaamme.
Kolmoisritti
28.10.2010 13:40
Teillä on mennyt tuo shoppailun tuoma mielihyvä megalomaanisiin sfääreihin.
;)
Aboa
29.10.2010 10:19
Sanoisin, että tämänkaltaisen shoppailun lasku tulee olemaan niin iso, että itseänikin hirvittää... Mutta toisaalta, ei elämässä tapahdu muutoksia, jos ei niitä itse aktiivisesti hae.