• Aboa

Kaikuja minusta

Eilen, ohimennen, pupu käytti huomaamattaan isoäitini käyttämää ilmausta. Hän ei ole voinut oppia sitä minulta, koska en sitä itse käytä, vaan hän ehti omaksua sen suoraan mummaltani ennen hänen viimetammikuista poismenoaan. Tuo lause - tavallinen ja pieni - sai minut miettimään, mitä kaikkea meistä pyöriikään maailmalla entisten suhteiden jäämistönä.

Tiedättehän, jokaisella on jotakin romua, joka kuuluu toiselle, mutta joka pesänjaossa jäi minulle. Korkinavaaja, yksittäinen teelusikka, sukat. Pienenpientä tavaraa, jonka takia ei ole edes ajatellut ottavansa yhteyttä toiseen. Ei vanha hiusharja, rikkinäinen taikinakaavin ole sellainen asia, minkä takia tahtoisi taas tavata.

Tai tavat. Yhden mieheni opetin lukemaan Hesaria ennen töihinmenoa, toiselle tolkutin rahankäytön tarkkailua, kolmannelle sitä, että soitetaan, jos jäädään jonnekin luuhaamaan. Oppikohan yksi pukeutumaan koskaan lämpimästi lähtiessään meren jäälle kävelemään? Ainakin siitä keskusteltiin kovasti.

Mutta kuinka paljon minulle kuuluvia ajatuksia, arvoja ja asenteita liikkuu maailmalla? Että ei mökötetä. Mietitään niitä hyviäkin puolia. Tules tänne niin halataan. Kiitos. Anteeksi. Ensin makkara ja vasta sen päälle juusto. Jääkiekko on syvältä.

Ja miksi kuvittelen, että kaikki aikaansaamani on positiivista, kun ajattelee, millainen kusipää olen (ajoittain) ollut. Oppiikohan se yksi ikinä luottamaan keneenkään? Rassu, sääliksi käy, kun miettii häntä
nykyään.

Kuinka paljon me olemme muokanneet maailmankuvaamme toisen esimerkin opettamana. Mitä kaikkea olen oppinut pupulta paitsi verigreipin syömisen? Mitä muuta ruotsalaiselta mieheltäni paitsi sosiaalisuuden merkitystä?

Suostunko tunnustamaan että minuun tarttui ensimmäisestä miehestäni mitään?

1 kommentti

kesäpoika

16.1.2007 14:18

Kuollessamme meistä ei jää jäljelle muuta kuin muihin ihmisiin ja maailmaan jättämämme jäljet. Onneksi on jokaisen omassa vallassa päättää, millaisia jäljet ovat. Kuolemaamme asti me olemme toisten ihmisten meihin jättämä jälki.

Individualistinen yksilöllisyys on suuri harha.