• Aboa

Isin poika. Ja äidin.

Vanhukset ovat sitten täällä. He tulivat eilen ja lähtevät huomenna.

Isä on oikein hyvässä kunnossa. Luulen, ettei kukaan, joka ei diagnoosia tietäisi, arvaisi mitään, eli aika varhaisessa vaiheessa ollaan. Onneksi. Hän jutteli mukavia ja älykkäitä ja hauskoja ja kaikkia juttuja niin, että minun sydämeltäni ainakin kivi vierähti.

Pupulla on tänään tentti, johon hän luki vielä eilen, joten me kiertelimme kaupungilla kolmestaan. Illalla käytiin katsomassa se Piaf-leffa, joka kesti kyllä toisenkin katsomisen. Äiti itkeä tillitti jokaisessa dramaattisessa kohdassa ja väliin muutenkin ja isä oli laulamaisillaan mukana jokaisessa laulussa. Luulenpa, että kun he pääsevät takaisin omaan kotiinsa, piano saa kyytiä.

Minua sykähdytti se, että kun menimme elokuvateatterin katsomoon ja etsimme omia tuolejamme, yritin väistää, jotta vanhukset pääsisivät vierekkäin, mihin isä sanoi lempeästi: "Istu siihen meidän väliin, missä sun paikkaski on." Lause ei ollut ollenkaan vähättelevä tai komenteleva. Sainpahan olla isin ja äidin välissä kuin mikäkin pikkupoika. Hetken aikaa oli kuin olisin ollut lapsi taas, kuikuillut uteliaana maailmaa vanhempien sylistä.

Liikutuin.

Pupun kanssa se on erilaista. Tietysti tunnen oloni hyvin turvalliseksi hänen kanssaan, mutta me olemme tasavertainen pari. Hänellä on oikeus odottaa, että minä kannattelen häntä silloin, kun hän ei jaksa. Mutta lapsena se oli erilaista, yksisuuntaista. Ja nyt minä, kohta 34-vuotias raavas mies, sain ihan hetken olla vaan.

Olikohan tuo ihan käsittämätön selostus? En tiedä.

Elokuvan jälkeen mentiin Vaakahuoneelle kuuntelemaan kahden hengen bigbandia ja turistiin kolmeen pekkaan kaikkea elokuvasta, maailmasta ja ihmisistä. Vanhukset näyttivät nauttivan täysin rinnoin hämärtyvästä illasta, halvasta punaviinistä ja samettiäänisen saksofonin soolosta lkappaleessa All of me.

Tänään vanhukset tulivat vastaan koulun pihalle ja kiersimme keskustan pikkuliikkeitä etsimässä isälle sopivaa Piaf-kokoelmaa. Myöhemmin vein heidät teatteriin katsomaan sitä ohjaustani. Huomenna he jo lähtevät. Harmi.

6 kommenttia

audinkopoika

9.5.2007 20:18

Oot onnellisessa asemassa, kun sulla on vanhemmat, jotka myös selvästi rakastavat sinua.

martin

9.5.2007 23:48

Aivan.

kesäpoika

10.5.2007 01:07

Oli se ymmärrettävä selitys. :) Mä tulin heti kateelliseksi. Tai ainakin tunsin kaipuuta päästä samanlaiseen tilaan. Musta tuntuu jatkuvasti, että on pitänyt aikuistua liian nopeasti ja välillä ikävöin tuollaisia pieniä hetkiä, kun ei tarvisi olla aikuisen ja vastuunkantajan roolissa elämässä.

Druusi

11.5.2007 10:32

Aurinkopoika, meillä jokaisella varmasti tulee tuollaisia hetkiä eteen. :)
Aboa, sitten tietenkin jännitit ohjaustasi aivan hirveästi :D

Aboa

11.5.2007 15:07

En oikeastaan yhtään. Olen ollut siihen ohjaukseeni aika tyytyväinen muutenkin, ja kun se nyt oli pyörinyt jo toista kuukautta, niin siihen oli saanut jo etäisyyttä.

Vanhukset tykkäsivät. Jos he eivät olisi pitäneet, he olisivat sanoneet senkin, ja sitten olisimme keskustelleet asioiden eri puolista. Siitä pidän kaikkein eniten, isän kanssa argumentoinnista.

Enter

11.5.2007 17:30

jos sun isukki on vaan onnellinen luulosairas...