Isän haju

Lapsena, pienenä, tapasin sunnuntaiaamuisin luikahtaa nukkumaan isän jä äidin väliin. Arkiaamuina ja lauantaisin he heräsivät jo varhain pyörittämään arkea ja firmaa, mutta sunnuntai oli sellainen päivä, jolloin nukuttiin jopa puoli yhdeksään saakka! Aamulla piti ensin päättää, katsoako Rosvo-Rudolfia vai hiipiä vanhempien vuoteeseen. Livahtaminen täytyi tehdä tosi hiljaa ja ääneti, ettei herättänyt kumpaakaan. Piti ujuttautua sängyn jalkopäästä hitaasti ja luovia tiensä eteenpäin kuin boa. Isä oli tosi herkkäuninen ja meidän perheessämme ei toisten unia saanut häiritä. Milloinkaan.

Kun perille oli päässyt, oli maailma todella turvallinen paikka elää. Mikäs siinä oli ollessa, kun pyöreänpehmeä äiti tuhisi toisella puolella ja toisella taas peittoon kääriytynyt isä. Itsellä ei edes nukuttanut. Köllöttelin vain siinä heidän välissään silmät auki ja olin. Kaukana kavala maailma.

Mieleeni on aina jäänyt isän aamuinen haju. Hän on aina ollut tosi kylmänarka ja siksi hän nukkui pyjamassa ja villasukissa, peitto mytättynä hartioille ja pää tyynyn alla. Aamuisin, herättyään, hän tuoksui jännittävälle. Erityisesti se tuntui hänen niskassaan. Hikeähän se varmasti oli - totta kai sillä toppaamisella - mutta se ei ollut paha eikä vastenmielinen haju. Se oli syvästi nukkuneen, unessa kaukana käyneen ihmisen tuoksu, täynnä omia unien salaisista paikoista mukaan tarttuneita salaperäisiä vivahteita. Se tuoksui - isälle. Tapasimme koko perhe nauraa hänelle aamuisin ja kysellä, kuinka etäälle hän oli tänä yönä matkannut.

Tietenkin äitikin tuoksui. Mutta se oli erilaista. Käsirasvaa ja jalkarasvaa, ehkä hiukan kamferia jos oli kolottanut työpäivän jälkeen, jonkun verran kasvorasvaa. Se oli naisten maailman tuoksua, itä, mihin isosiskotkin tähtäsivät. Minä ja veljeni emme sitä maailmaa ymmärtäneet. Me haisimme ulolle ja mullalle ja sammakonkudulle ja farkuntaskuun unohtuneelle kastemadolle.

Olin jo unohtanut koko tuon tuoksun. Viime keväänä arkiaamuna aamiaispöydässä tunsin yhtäkkiä kotonani oudon hajun. Haistelin sitä hetken, ja yhtäkkiä muistin tämän unohtuneen viipaleen lapsuudestani. Ihmettelin, mistä se saattaisi tulla. Kävin läpi ruokapöydän antimet, mutta mikään niistä ei tuoksunut likikään samalle. Pupu oli jo lähtenyt töihin, joten hänkään se ei ollut. Kun en mitään löytänyt, jatkoin aamutoimia ja menin suihkuun. Vetäessäni yöpaitaa pääni yli, löysin sen hajun paitani niskakappaleesta.

Haisin isälleni! Minusta oli tullut vanha mies! Tunsin kuinka rintakarvani alkaisivat kohta harmaantua ja korvistani kasvaa pitkää karvaa. Kohta käteni ovat täynnä maksaläiskiä ja käytän villatakkeja. Kohta omien sisarusten kättely tuntuu luontevalta. Käytänkö pian äidistäni nimitystä 'mamma'?

Ei vielä, en tahdo! Antakaa minulle vielä hiukan aikaa!