• Kauneuspilkku

uskomuksia

Me ihmiset kuvittelemme aina olevamme kehityksen kärjessä tietoinemme ja taitoinemme. Katsomme taaksepäin ja totta monta arkipäiväistä asiaa mitä teemme esimerkiksi lääketieteessä tai tekniikassa oli muutama vuosikymmen stten vasta unelmia.

Mutta toisaalta emme ole muuttuneet niin hirveästi vuosituhanisen saatossa, vaan elämäme ohjaa edeleen usko. Toinen uskoo tieteeseen ja toinen jumalaan ja joku markkinoihin ja monet näihin kaikkiin.Yhteistä meille ja esi-isillemme on se suvaitsemattomuus ja ehdottomuus, jolla tätä uskoa manifestoidaan. Jos joku nyt haluaa uskoa vaikkapa joulupukkiin, hän on suorastaan naurettava. Ukon vakkojen juomisesta sai ankaria rangaistuksia muutama sata vuotta sitten ja edelleenkään ei varmaan Kekrin, Pellonpekon tai Ukon palvontaa pidetä täypäisten hommana. Valtiojohtoa myöten sen sijaan käydä palvomassa meille vieraan kulttuurin tuottamaa folklorea, myyttiä joka todella on muuttanut maailman. Tosin tuon kultin loiston päivät ovat jo takana ja nyt todistamme sen kamppailua asemastaan usien uskomusten edessä. Vaiktusvaltaisin niistä on varmaankin Markkinoiksi tai Taloudeksi kutsuttu.
Kuten kaikki väistyvät kultit kristinusko yrittää uudistua ja pitää kiinni nistä rippeistä mitä sen vallasta on jäljellä. Mutta miten kilpailla jonkun kanssa, joka e pelaa samoilla säännöillä? Juuri näin kristinuskokin levitti valtaansa, pääsi vallanpitäjien suosioon ja ryhtyi miekalla ja rahalla levittämään omaa kulttiaan. Lopulta vanhat uskomukset valjastettiin kristinopin sisällöllä. Tai onko todella niin, että Kristus sattui syntymään juuri vanhan germaanisen vuodenvaihteen juhlan aikoihin? Ja Johannes Kastaja keskikesällä. Maailma on tietysti hämästyttäviä sattumuksia täynnä.

2 kommenttia

martin

15.12.2008 20:02

Uskotko Sinä sattumuksiin? Mikä on Sinusta hyvää?

Kauneuspilkku

16.12.2008 12:27

Minusta hyvää on esim. se kun ihmiset osoittavat toisilleen ystävällisyyttä, huomioivat muutkin kuin itsensä ja omat tarpeensa, ymmärtävät, että maailmassa on monia erilaisia tapoja, uskomuksia ja käytäntöjä, jotka kaikki ovat samanarvoisia eivätkä tuomitse toisten mielipiteitä auttamattomasti vääriksi, jos kyse todellakin on uskon/ mielipiteen asioista. Sitten voidaan pohtia faktan ja mielipiteen erioja varmaan loputtomiin, koska mikä on toiselle faktaa, voi olla toiselle uskon asia.
Uskon sattumuksiin, onnettomuuksia tapahtuu, kaikelle ei aina voi löytää vastuutahoa, jonka pitäisi korvata vahinko tms. onnettomuus.
Uskon myö sellaisiin sattumuksiin, että sattumalta huomasin työpaikkailmoituksen, mutta että työnahkuprosessi ja viran saanti ei ollut pelkkää sattumaa.