• Kauneuspilkku

idolit

Huomaan, että olen tulossa vanhaksi.

Oireita on monia. Yksi on kun sanan klassikko käyttö ärsyttää minua. Mistä lähtien TIKTAKin piisit ovat olleet klassikoita? Tai legendaarinen, Jone Nikulako?

Eilen kuitenkin tämä vanheneminen näyttäytyi hyväntahtoisena, kun katselin Idols –finaalia. Kumpikin kilpailija vaikutti jotenkin reilulta, fiksulta ja toisen huomioon ottavalta. Olivat valinneet toisilleen vielä sellaiset laulutkin, että toinen varmasti osaa ja tykkää laulaa.

Jotenkin tuli sellainen olo, ettei kaiken tosi TV:n ja kilpailemisenkaan tarvitse olla selkään puukotusta ja ilkeää. Kilpaillakin voi reilusti. Jälkipeli ei sen sijana ole koskaan kovin reilun kuulosta. Ja ihan alkoi käydä sääliksi, kun kuulin aamulla Koopin sanovan, että hänellä ei Suomessa ole muita ystäviä kuin Idols-kaverit. Toviottavasti he nyt sitten ovat tukemassa aikamoiseen piiritykseen joutuvaan kaveria.

Tässäkin se ikä näkyy, eihän se tietysti ole joutunut mihinkään julkisuuteen vasten tahtoaan ja on jo aikuinen mies. Mitä minä höhlä tämmöisiä mietin.