Tie Tampereelle

Terveisiä suosikkikaupungistani eli Tampereelta!

Olin siellä työhaastattelussa, mutta tuskinpa sitä paikkaa saan. Kyse ei ole siitä, että olisin ns. mokannut, mutta luulen, että en vielä ollut aivan kyseisen tehtävän vaatimalla tasolla kuitenkaan. Tällaista se alan- ja uranvaihtajan arki on.

Mutta retki Tampereelle on aina mukava. En osaa sanoa yhtä ainoaa syytä miksi juuri Tampere on Suomen kaupungeista minusta sympaattisin ja suosikkini, mutta se tuntuu ainakin viikonloppuvierailijasta juuri sopivan kokoiselta. Siellä on paljon kaikkea: kauppoja, kulttuuria,ravintoloita jne. Ja kaikki kätevästi kävelymatkan päässä toisistaan. Tulee sellainen olo, että elämä on tässä ja nyt, eikä toisaalla.

Kaupungin keskusta on helposti hallittavissa ja sopivan kokoinen ja rajautuu luontevasti rautatieaseman ja Pyynikin sekä Pyhä- ja Näsijärvien väliin.

Eihän Tampereen arkkitehtuuri kokonaisuudessaan mitään ihmeellistä ole. Pyynikin ja Amurin kerrostalot ovat juuri sitä hirveää 60- ja 70-lukujen tuotantoa, mutta jotain sympaattista tunnelaam kaupungissa silti on.

En tiedä johtuuko se siitä, että len tutustunut Tampereeseen oikeastaan Nassun kautta. Nassulla on mutama läheinen ystävä siellä ja niinpä olemmekin vierailleet säännöllisesti Tampereella. Talvi Tampereella ei tunnu yhtä ankealta kuin meillä Helsingissä ja toisaalta kesäinen Tampere tuntuu aivan mahtavalta paikalta.

Olisiko kyse peräti siitä, että minulta puuttuu kaikki lapsuusmuistot kaupungista. En muista kertaakaan olleeni siellä vanhempieni kanssa? Se on ikään kuin neutraali kaupunki, johon minulle ei ole luotu mitään odotuksia kotoa? Freudilaisittain tästä olisi varmaan hyvä lähteä tekemää tulkintoja.

Joka tapauksessa retki Tampereelle venähti sitten yön yli kun jäin jokaisesta bussista ja junasta. Lopulta päädyin ystävän luo nukkumaan muutaman aamuyön tunnin. Tällaista yllättävää yökyläilyä ei olekaan tapahtunut sitten viimeksi...kun olin sinkku!

No, en todellakaan kaipaan tilannetta jossa päivä alkaa ilman hammasharjaa, puhtaita sukkia tai alusvaatteita. Onneksi tähän yökyläilyyn ei liittynyt moraalista eikä fyysistäkään krapulaa. Vähän nuhjuisena ja tukka miten kuten kaverin geelillä ojennettuna kävin nauttimassa aamiseksi berliininmukin Linkosuon kahvilassa ja sitten olikin aika ostaa junalippu kotiin.

Työpaikan suhteen en pidättele hengitystä. Jos sen sattuisin saamaan, tulisi uusi tenkkapoo työmatkoista. Junathan kulkee, mutta silti työmatka olisi käytännössä kaksi tuntia suuntaansa. Ja paluumatkalla VR todisti taas luotettavuutensa:edellinen pendolino oli jämähtänyt juuri Tampereelle ja junassa olikin läjä kiukkuisia matkustajia ilman istumapaikkoja ja kenellä mikäkin jatkoyhteys tai muu tapahtuma missattuna. Sitä se olisi varmaan työmatkalaisen arki.

Ilhaduttaisiko Tampereen ilmapiiri ja kosken kuohut vielä silloin?