Oivalluksia ja oikosulkuja

Eilen illalla auringon jo laskiessa lähdettiin käymään uimassa. Vaikka emme asukaan meren läheisyydessä on uimapaikoille ihan fillarimatka. Lähin ranta lienee munkkiniemessä, mutta tällä kertaa pyöräiltiinkin pikkukoskelle.

Pikkukoski on Vantaanjoen varrella vähän ennen vanhankaupunginkoskea ja mitään huomattavaa koskea ei siinä ole. Enemminkin joki tekee siinä lahdelma tai suvannon, johon on sitten pykätty uimaranta.

Siinä uiskellessani katselin joenrantaan ulottuvaa korkeaa jyrkkäreunaista kalliota ja mietin, että onkohan siellä aikanaan ollut jonkinlainen vartiopaikka, mistä on nähty jo kaukaa veneiden saapuminen Vantaanjokea pitkin?

Tosin en ole ihan varma miten koskista ennen vanhaa mentiin veneillä vastavirstaan, ehkä veneet raahattiin pahimpien könkäiden ohitse maata pitkin? Joka tapauksessa yhdessä vastarannan pienemmän mutta jyrkän kallion kanssa ne muodostivat ikään kuin portin.

Uimarannalla oli vielä aika paljon ihmisiä, lähinnä koululaisia, jotka hyppivät veteen kallionsyrjään rakennetulta hyppytasanteelta. Hyvinhän se näytti sujuvan ilman valvojaakin.

Sen sijaan kun lukee yleisönosaston kirjoituksia, niin valvoja kyllä kaivattaisiin vielä rannoille.
Jotkut kaipasivat valvojia keräämään roskia, koska erilaista kahvikuppia ja mm. käytetty vaippa oli lojunut rannalla. Hetkinen… ketkäs sitä kahvia juo ja vaippoja vaihtaa – me aikuiset. Eli jos jokainen ihan itse huolehtisi roskansa asianmukaiseen paikkaan, niin mitään siivouspalvelua ei tarvittaisi. Mutta olemmeko niin välinpitämättömiä, että jokaisen pikkuasian pitäisi hoitua jonkun muun tekemänä. Roskat voimme jättää mihin vaan, joku korjaa ne sitten. Tällaisenko kuvan annamme myös lapsille?

Roskaaja ei ole aina mikään nuorisojoukko tai muuten asosiaalinen yksilö, vana ilmeisesti myös perheenisä ja perheen äiti, kunnioitettu peruskansalainen siis. Mutta nykykansalainen on ilmeisesti niin veltto ja saamaton, että kaikki pitäisi tippua valmiina taivaasta.

Esimerkki työpaikalta. Yhdestä kerroskeittiöstä tultiin sanomaan, että mikroaaltouuni on rikki ja tietääkö kukaan korjaajan numeroa ja mistä saataisiin uusi uuni siihen asti. Asia ei sinänsä kuulu minulle, mutta päätin mennä katsomana tilannetta, kun en ole koskaan törmännyt rikkinäiseen mikroon.

Enkä nytkään. Sulake oli palanut ja asian pystyi ihan humanisti toteamaan vaihtamalla vedenkeittimen mikron pistorasiaan ja huomata, että virtaa ei tule. Sulake taas nykyaikana on helppo vaihtaa, riittää kun napsauttaa sen ylös…Kyse ei ollut siitä, että minä olen mies ja muut oli naisia. Kyse on mielestäni kulttuurista, jossa odotetaan, että joku toinen hoitaa kaiken valmiiksi, sillä aikaa kun itse keskityn valittamiseen.
Se onko kuormitus pistorasioihin arvioitu väärin, on sitten jo insinöörin hommia. Vaikea sanoa kun ei tiedä mitä kaikkea on ollut yhtä aikaa päällä ja mikä oikosulun aiheutti.