kohistaan

Ilkka Kanervan uusin tekstiviestikohu on taas yksi politiikan deja vu. Vaikka juuri jälleen kerran opin tässä viimeisimmässä Mannerheim-kohussa, että se mitä iltapäivälehdet kirjoittavat on asiayhteydestä irrotettua ja täysin keinotekoisesti lööppeihin temmattua, niin silti tämä teksitviestikohu on ihan pelkkää merviäjamattia.

Eilisessä tiedotustilaisuudessa Eurooppa-ministerin naamasta pystyi lukemaan monenlaista. Enimmäkseen hänen ilmeensä viestivät syvää myötähäpeää ja kiusaantuneisuutta ulkoministerin puolesta. Varmaan turhautuminenkin oli päällimmäisenä, koska suomalaisia tiedotusvälineitä ei Brysselissä kiinnostanut se miksi ministerit siellä olivat, vaan se mitä ulkoministeri oli kännykällään tehnyt ja kuinka hän oli asian jo kertaalleen kieltänyt.

Kohta varmaan päästään väittelemään ulkoministerin ruotsintaidoista, koska hän tahallisesti antaa ymmärtää ymmärtäneensä väärin FST:n toimittajan kysymykset.

Tietenkää kohulla ei ole muuta seurausta kuin että kohistaan. Ja tietysti se hautaa allensa edellisen kohun. Kuka kohta enää muistaa mitä kenraali sanoi Mannerheimin bylsimisestä? Ja kuka muistaa enää pääministerin morsianta tai oikeudenkäyntiä? Nythän näytti olevan sitä paitsi jo uusi morsian katsottuna.

Se, että YLEn uutiset ja Hesari sekä muut vakavammin otettavat lehdetkin nykyään uutisoivat näitä kohuja on varmaan osoitus median viihteellistymisestä. Vaikka kehitys kehittyy koko ajan, kehitymmekö me ihmiset sen mukana vai taannummeko tietyllä tavalla?

Mistä se kertoo, että poliitikkojen henkilökohtaiset asiat kiinnostavat enemmän kuin politiikka?

Ja keitä me nykyään valitsemme edustamaan itseämme politiikkaan? urheilijoita, missejä, juontajia. Emmenkö jo valinnoillamme takaa, että kohuja tulee riittämään myös jatkossa?