käden taitoja

Olen aina ollut huono kaikenlaisissa käsitöissä. (tässä ei ole piilomerkityksiä) Ja kuten liikunnan suhteenkin suhtauduin lapsena jotenkin siten, että en voisi niissä kehittyä.

Minulta ei sujunut ns. tyttöjen käsityöt eikä poikienkaan, vaan numero oli tasaista seiskaa.

Mökillä tosin tuli jonkin verran tehtyä jotain pieniä puutöitä veneitä tms. leluja, mutta käytännössä kätevä isä vähän paranteli niitä.

Ensi kesänä olisi tarkoitus ruveta tekemään mökin perustuksia ja eikös isä ja isoveli alkaneet heti päsmäröidä. No, oma vika sinänsä koska olen pyytänyt apua isältä, joka taas kysyy nykyään kaikessa isoveljeltä mielipidettä.

Huomaan, että henkisesti olen suunnilleen samassa tilanteessa kuin yli 30 vuotta sitten. Pikkuveli, jolle kerrotaan miten asiat tehdään. Tai ainakin kannattaisi tehdä. Jonka ehkä annetaan kokeilla jotakin vähän, mutta tullaan sitten tekemään itse työ paremmin.

Turvallista ja toki olen kiitollinen avusta, mutta huomaan myös miten paljon se minua ärsyttää.

Sen sijaan olen aloittanut toisen käden taidon opettelun: neulomisen. Oikeat silmukat sujuvat jo kolmen päivän harjoittelun jälkeen aika hyvin. Ja eilen opin nurjat silmukat sekä silmukoiden luomisen, enää pitää opetella päättäminen.

Hirveän hauskaa huomata, että osaa jotain, kun vaan saa rauhassa opetella ilman paineita onnistumisesta. Onneksi hyvä ystävä on jaksanut opettaa minua ja kannustaa. Kummasti itsetuntoa kasvattavaa.
Ja kyllä minä niitä rakennushommiakin osaan tehdä ja olen tehnytkin. En vaan kestä sitä, että on kaksi päsmäröijää, jotka hoputtavat ja arvostelevat jälkeä.

Koska itsellä ei ole lapsia, niin ei paljon auta se, että päättää etten itse ainakaan tee niin kuin isä ja veli, mutta voisin koettaa muistaa sen muissa yhteyksissä esim. työpaikalla.