• Kauneuspilkku

kansanvaltaa...

Suomalaisten rehellisyys ja korruption puuttuminen on viimestään nyt varmaankin osoittautunut mytologiaksi. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että meillä korruptio on erilaista kuin esim. itänaapuisssa, jossa selvällä käteissummalla saattaa saada haluamansa päätöksen viranomaisessa. Meillä haluttuun lopputuolkseen tarvitaan muutama mutka esim. yhdistyksen tai säätiön kautta, mutta yhtä kaikki myös meidän supisuomaliset poliitikot ovat ostettavissa.

Kansalaisten mielipiteellä ei loppupelissä ole kauheasti välilä ja itse asiassa, kun katselee historiaa taakse päin niin nykyinen demokratian aika on kuitenkin aika lähellä aikaa, jolloin pieni yläluokka, aristokratia, päätti asiat ja nautti etuoikeuksista. Ihan sama tilanne on nykyään. Yleisen koulutus- tulo- ja elintason myötä meidän elinolosuhteemme ovat erilaiset kuin muutama sata vuotta sitten, mutta kansa on yhä yhtä ulkona päätöksenteosta kuin ennen.

Sama näkyy EU-tasolla. Huomenna äänestysväsytetyt irlantilaiset lopulta äänestävät Lissabonin sopimuksen puolesta, poliittinern eliitti saa lopultakin perustuslakinsa EUssa, kun kansa kommenetaan tarpeeksi usein harjoittelemaan oikeaa vaalitulosta-
hohoijaa