• Kauneuspilkku

kansallismaisema

kävin työpaikan retkellä Sastamalasssa. Kohteena oli erityisesti Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Juuri se, johon tehtiin talkootyönä uusi paanukatto ja joka sitten paloi tuhopoltossa kolme viikkoa uuden katon kunniaksi vietettyjen juhlallisuuksien jälkeen. Nythän kirkko on ajakohtainen uusien maalaustensa ansiosta.

Itse kirkon paikka on jo vaikuttava, se sijaitsee tavallaan saarella, tai niemellä ja vettä on joka suuntaan. Rannassa on vielä harmaa venevajakin kirkkovenettä varten. Oli helppo kuvitella, että tällä paikalla on palvottu ja palveltu korkeampia voimia jo pitkän.

Läheinen Kallialan kyläkin viesti ikiaikaisesta asutuksesta, vaikka itse rakennukset lienevätkin 1500-luvun alussa rakennettuun kirkkoo verrattuna nuoria. Mutta niiden rakennustapa ja ryhmittely auttoi kuvittelemaan elämää muutamia satoja vuosia sitten. En olisi uskonut, että tälaista maisemaa löytyy Länsi-Suomesta, kun katson kännykällä ottamaani kuvaa tulee mieleen joku runoinlaulupitäjä syrjäisessä Karjalassa.

Kirkon maalaukset puolestaan olivat juuri nin hienoja kuin oli mainostettukin. Ainoa negatiivinen asia liittyy myös nihin: ne olivat houkutelleet paikalle niin runsaasti väkeä - meidän lisäksi paikalla oli 3 muutakin bussia ja lisäksi muuta väkeä - että Osmo Rauhalan matalalle sijoitettujen töiden katseleminen ei ollut oikein mahdollista.

Mutta sen mitä näin ja mitä oppaat kertoivat oli kiinnostavaa ja miellyttävää. Syntiin lankeemuskin on jotenkin mukavampi kun sen pääosassa on norsuja.