Kaikki haluavat luksusta?

Pitempi sairasloma on siitä merkillinen asia, että ehtii täysin pudota normaalikuvioiden ulkopuolelle. Toki sitä tekstailee muutaman kaverin kanssa ja välillä selaa nettiä ja tsekkaa meilejäkin. Eilen jopa hoidin yhden työmeilin – ei kerrota kenellekään.
Mutta suurimmaksi osaksi aika tuntuu menevän olemiseen. Lepoa, lepoa ja lepoa, on lääkäri käskenyt ja lisäksi syömään vaaleanvihreitä pillereitä kolmasti, sinisävyisiä kerran ja punaisia tarvittaessa päivän aikana.
Lepo ei kuitenkaan poista ajatustoimintaa, ei estä miettimästä sitä miksi ihmeessä käy töissä, mitä siitä haluaa ja mitä siitä saa.
Raha on tietysti ilmiselvästi motivaatio käydä töissä, mutta jos olisin pelkästään rahan perään, olisi minun kannattanut ruveta joksikin ihan muuksi. Kun jopa luokanope tienaa enemmän.

Yleisöosaston kirjoituksen otsikko" kaikki haluavat luksusta" pysäytti minut. En toki tiedä mitä siinä oli tarkoitettu luksuksella, mutta voin rehellisesti sanoa, että en halua luksusta. Itse asiassa kaikkea muuta. Ihannoimani elämäntapa taitaa lopultakin olla lähempänä linkolalaisuutta kuin luksusta.
Uusi auto, kesähuvila kaikilla mukavuuksilla, not my cup of tea.
Itse asiassa nykyinen elintasoni on varsin riittävä ja hämmästelen sitä miten ihmeessä se oikeastaan on mahdollinen. Ja miten kaikilla minua enemmän ansaitsevilla pienituloisilla palkka ei riitä mihinkään?

Ovatko odotuksemme nousseet liian korkealle? Onko raha ja sen avulla hankittava materia kaikkein tärkeintä, itse asiassa ainoa millä on väliä. Miten paljon olisi riittävästi, enemmän kuin keskimäärin?
Jos ihmisellä on asunto, auto ja kesämökki ja silti valittaa palkkansa pienuutta, on minusta jossain muualla vikaa kuin palkassa.