Elämä

Kun 40 tuli nyt täyteen niin yllättävän moni tiedusteli kautta rantain, että onko kova paikka tms.

Ehkä tämä on yksi vanhenemisen oireita, että siteeraa jatkuvasti itseään, mutta - ei ollenkaan. Nassun todistajalausunnon mukaan olin vaan innoissani heti aamusta alkaen synttäreistä. Tosin olen myös henkilö, joka joka aamu on iloinen aamupuurostaan…

Se, että nuoruus on nyt varmasti kaikilla mittareilla takana on fakta, mutta ei minusta hyvä eikä huono asia. Nuoruus kuten keski-ikäkin ovat vain käsitteitä, joilla jäsennämme elämää. Nuoruus, keski-ikä tai vanhuus eivät kait sinänsä ole sen kummallisempia.

Nuoruuteen liitetään tietysti valtavasti positiivisia latauksia eikä vähiten meidän keski-ikäisten kaihoisan kademielen ansioista. Nuoruutta haikaillaan, ihannoidaan, nähdään ihana auvona niin ja kadehditaan nuoria ihmisiä; heidän optimismiaan, kirkasotsaisuuttaan ja nuoria vartaloitaan ja kuulasta ihoaan.

Vanhuus taas nähdään kovin helposti rappiona, epämääräisenä horinana jossain terveyskeskuksen vuodeosastolla ja keski-ikähän on jo luisumista sinne suuntaan.

Visuaalis-fyysisen kulttuurimme aikana pitää olla tai ainakin näyttää nuorelta muuten olet luuseri. Ja sehän se on pahinta mitä tässä maailmassa voi tapahtua. että N Ä Y T T Ä Ä luuserilta.

Itse koen jonkinlaista vapautumista, vaikka edellinen blogaukseni todistaakin, että lapsuuden traumat pysyvät, niin silti niistä voi päästä yli. Ei tarvitse jämähtää murjottamiseen ja siihen että isoveli vei taas kaikki parhaat lelut. Mutta enemmän kuin vapautumista mahdollisista lapsuudentraumoista, koen vapautumista niistä paineista, joita olen kuvitellut ympäristön, siis muiden ihmisten, asettavan minulle.

En ehkä koskaan ole ollut niitä, jotka ensisijaisesti ajattelevat mitä ihmiset sanovat, mutta huomaan, että nykyisin yhä vähemmän. Ehkä varsinaissuomalaisuus haalistuu iän myötä, tai kun on asunut tarpeeksi kauan muualla…

Aamuinen lööppi, nuoren viimevuotisen idolsfinalistin kuolemasta pysäytti. Alle parikymppinen elämä päättyi tuosta noin naps. En usko, että siihen koskaan tottuu, että ihminen kuolee nuorena, ikään kuin kesken kaiken ennen kuin on ehtinyt päästä alkuun.

Tietysti sitä peilaa itseensä ja huomaa miten paljon todellakin haluaa elää. Ja haluaa elää vielä myös silloin, kun on vanha eikä enää käännä ohikulkijoiden päitä.

ps. Koska nyt olen vapautunut traumoistani, niin sain isän selittämään minulle rakennuspiirustuksia ja mökin rakenteita niin yksityiskohtaisesti, että tiedän miten torppa on tarkoitus pystyttää.
Ei todellakaan ydinfysiikka, vaan lähinnä raakaa työtä. Meille tulee hieno mökki, ihan paras!
Nyt tuli kuitenkin mieleen, miksi emme rakenna koko tönöä tänä vuonna? No ihan vaan alkajaiseksi puuttuu vielä rakennusluvat ja rahat.