• Kauneuspilkku

I can see clearly now

Viime aikoina on tullut seurattua uutisia entistä vähemmän. täysin tietoisesti. Suuri osa on politiikkaa ja taloutta, ja tuntuu, että kumpaankaan ei voi vaikuttaa mitenkään. Tämä on tietysti sohvaperunaminän itselleen kehittämä harha, aina voisi mennä mukaan puolueisiin, joissa ikäiseni olisi vielä ihan verevää nuorehkoa kamaa, tai näin ainakin kuvittelen.

No, yksikään olemassa oleva puolue ei puhuttele, joten se siitä. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka eivät seuraa politiikkka, uutisia yms. eivät äänestäja huolehtivat vain omista asioistaan. Aiemmin pidin tällaisia ihmisiä tyhminä tai vastuuttomina, välinpitämättöminä. Muttta SEHÄN on viisasta, tyhmä kiusaa itseään.
Asioilla, joille ei voi mitään. Näin siis vakuutan itseäni. Ja keskityn viihteeseen.