• Kauneuspilkku

Done

Sain haasteen, onneksi en sentään oikeuteen, vaan pitäisi viidestä blogista keksiä sanottavaa. Tai siis mikään pakkohan ei ole, mutta jokin outo sosiaalinen velvollisuudentunne kuitenkin käskee minua tekemään niin.

On vaan niin tahmeaa, koko aamu. Laitoin liikaa tahmeaa geeliä hiuksiini ja sitten piti tahmaisin sormin yrittää vääntää siitä pois hiuksista ja tahmasin siinä sivussa kaikkea muutakin ennen kuin päädyin pesemään kädet…mutta se tahmeushan tulikin tarkoituksella, ajatukseni ovat tahmeat, mikään ei tunnu liikkuvan, raportti jota minun pitäisi työstää, tuntuu jostain ulkoavaruudesta laskeutuneelta enkä ymmärrä miten muka olisin kirjoittanut noin ihmeellistä tekstiä perjantaina.

Ilmeisesti fyysinen olomuoto, vähän ryppyinen paita, tahmeat hiukset jne. heijastelee sisäistä olotilaa. Alitajunta tuo sen pintaan, vaikka kuinka yrittäisi kätkeä.

Ne Blogit.

Kirsikkavaras: muodonmuutoksia – blogi ei päivity tiheästi, mutta itsellänikin on taukoja. Jotenkin kiinnostavia pohdintoja elämästä, jota on jo eletty ja eletään ja aina ei käy niin kuin haaveillaan, mutta elämä jatkuu.

Hortus: puutarhaunelmia. On ihana päästä seuraamaan ihmisien intohimoista paneutumista johonkin asiaan. Ja kuinka kaunista jälkeä siitä syntyykään. Itseäkin kiinnostaa puutarhanhoito, vaikkei omaa puutarhaa – vielä – olekaan. Puutarhaunelmat elää ja Hortuksen puutarhasta saa hyviä ideoita.

Coco: Atlantin takaa: Aivan pakko käydä kurkistamassa mitä rapakon taakse kuuluu. Tuulahdus jostain muualta toisenlaisesta kulttuurista ja kuitenkin niin läheistä.

Millikan: Half Machine Lip Moves: älykkäitä juttuja musiikista kirjoista leffoista kulttuurista kaikesta kiinnostavasta ja hauskasta. Blogi josta löytää syvällisiä ajatuksia ja hauskoja testejä samasta paketista.

Mika: MikaMikaMaa Niin viihdyttävää, niin oivaltavasti kirjoitettu isoja asioita muutamassa lauseessa. Itseironian tyylinäyte, jossa kuitenkin todellisen elämän maku – vai kuvittelenko vaan?

Sosiaalinen velvoite suoritettu – puoliksi. En siis ole täydellinen, koska en aio jatkaa ketjua ihan siitä yksinkertaisesta syystä, etten kesän aikana ole ollut täällä virtuaalimaailmassa, joten epäilen, että aktiiviblogaajat ovat jo sanoneet toistensa blogeista kaiken tarpeellisen. Jos joku haluaa ottaa haasteen vastaan niin, ole hyvä, tämä on avoin haaste kaikille ruotia kirjoituksia täällä.

2 kommenttia

audinkopoika

21.8.2007 00:50

Sähän nopia olit vastaamaan, kiits siit siulle :)
Kiva nähä erilaisia arvioita eri blogeista.

Kauneuspilkku

21.8.2007 08:11

No kato, varsinaissuomalaisuus ei lähde edes 20 stadissa eletyn vuoden jälkeen. Meillä päin kaikki tehdään heti ku jotaki pitää tehdä. tai mieluite on jo tehty etukäteen: )