• Kauneuspilkku

aina välillä varsinkin tuoreet vanhemmat manifestoivat onneaan ja ylpeyttään lapsistaan tyyliin, "ennen kuin on saanut lapsen ei ymmärrä elämästä mitään", tai "vasta synnyttänyt nainen on todellinen nainen", "isyys on elämän tärkein juttu jne". Ja tietysti niinhän sen pitää ollakin, että vanhemmuus menee kaiken muun yli, kun on täysin itsestä riippuvaiset pienet lapset.
Kohteliaana ihmisenä sitä usein pitää lärvinsä kiinni, mutta usein yllä mietti, että mite helvetissä voi päästää suustaaan tuollaisia "totuuksia."
Ensinnäkin on äärimmäisen epäkohteliasta määritellä naiseus tai ihmisyys sen perusteella onko synnyttänyt tai siittänyt lapsen? Periatteessa lasten siittäminenhän ei ole kovin vaativaa hommaa, useat lapsethan saavat alkunsa ihna vahingossa. Mutta sitten on niitä, jotka haaveilevat lapsesta eivätkä voi lasta saada, mitlä niistä naisista tai miehistä mahtaa tuntua, kun oikeastaan sinut mitätöidään yhdellä pikku lauseella.
Et tiedä elämästä mitään, kun sinulla ei ole lapsia...
Lapsettomia ihmisiä pidetään usien myös itsekkäinä, koska voivat omistautua vain omalle elämälleen, parisuhteelleen tai työuralleen. Mutta eikö lasten haluaminen ole usein yhtä itsekkästä, siis H A L U A M I N E N?

Puhumattakaan siitä että monet eivät koskaan ole haaveilleet lapsista eivätkä koe jäävänsä mitään paitsi. Ehkä tämä jopa ärsyttää koliikkivauvan äitiä, joka sitten kahden tunnin yöunien kirkastamana kertoo työttkavereilleen elämän totuuksia.

Siksi olikin hauska viettä perjantaina iltaa kahden teini-ikäisen äidin kanssa, joka oli sitä mieltä, että kaikkia pitäisi todella varoittaa lasten hankkimisesta ja suositteli kaikille siitä pidättäytymistä. Ei puhettakaan säälistä lapsettomia kohtaan eikä mitään, että tiedä elämästä mitään tyylisiä juttuja.

Kaikkien unelmat ja halut kun ei todella ole samat. itselle ei tulisi mieleenkiää sanoa, että et tiedä elämästä mitään, kun hankit lapsen, mutta mitäs tällainen lapseton tietäisi.

8 kommenttia

millikan

30.11.2009 09:38

Sitten vain keksimään ja viljelemään samanlaisia väitteitä. "Ennen kuin on asunut ulkomailla ei ymmärrä elämästä mitään." "Ennen kuin on suorittanut akateemisen loppututkinnon ei ymmärrä elämästä mitään." "Ennen kuin on harrastanut anaaliseksiä ei ymmärrä elämästä mitään."

Kauneuspilkku

30.11.2009 10:17

Millikan, joo just tota haluan välttää, tai ehkä se sit tukkii suut...mut ennen kuin sanon mitään...voin varmaan vaan vaihtaa seuraa..

Kolmoisritti

2.12.2009 21:37

sitten on tää, kun synnyttäneet naiset vertailevat omia alapäitään, miten rumia niist on tulleet, oli jossakin lehdessä.

Kauneuspilkku

3.12.2009 19:46

kilpailua ait seki...

kesäpoika

4.12.2009 18:51

Lasten saaminen ON suurta. Ennen lasia, on oman elämänsä tärkein henkilö. Lasten saamisen jälkeen ei enää ole. Se on niin suuri kasvu ja psykologinen muutos, ettei sen hehkuttaminen minusta ole väärin, vaikka onkin epäreilua, etteivät kaikki halukkaat voi sitä kokea.

Eivätkä kaikki vanhemmat kasva.

Kauneuspilkku

5.12.2009 10:34

Hehkuttaminen on tietysti ok, mutta pitääkö se hehkutus tehdä mitätöimällä ja väheksymällä toisia? Toi on hienosti sanottu, että lasten saamisen jälkeen ei enää ole oman elämänsä tärkein henkilö,mutta eiköhän sit josain vaiheessa palaudu taas. Toisaalta parisuhteestakin voi ajatella samoin.
Se mikä minua ärsyttää tosiaan siinä hehkutuksessa on se uskoontulemiseen verratava paatos ja valaistuminen.

kesäpoika

7.12.2009 23:26

Toisten kaikkitietävyys ärsyttää, ymmärrän mä sen perusongelmana tässä ja monessa muussakin, kuten siinä uskoontulossa. Toisaalta on olemassa varsin monia asioita joita ei - oikeasti - voi ymmärtää niitä kokematta.

Raamatullisesti ajatellen parisuhteen pitäisi olla vastaava kokemus rakkaudesta, mutta ei se minusta käytännössä ole. Parisuhderakkaus on ehdollista. Se voi kadota, jos toinen paljastuu ikäväksi ihmiseksi, vaikka lastenraiskaajaksi, murhaajaksi tai psykopaatiksi. Rakkaus lapseen ei katoa, vaikkei häntä ymmärtäisi yhtään, eikä hänen käytöstään hyväksyisi ollenkaan. Tämä on tietysti yleistys. Kaikki eivät rakasta apsiaan, ja jotkut rakastavat puolisoitaan vaikka se veisi heidän oman henkensä.

Rakkauden ehdottomuudesta hehkutuksessa on kuitenkin kyse. Se on kaikentäyttävä tunne, ja ennenkokemattoman voimakas rakkaus tuo mukanaan kyvyn myös ennenkokemattomaan vihaan ja pelkoon. "Jos joku tekisi pahaa minun lapselleni.."

Kauneuspilkku

8.12.2009 08:25

Ehkä vaan vierastan sitä hehkutusta kaikissa sen muodoissa, varsinkin sellaisissa, joilla tunnutaan aliarvioivan toisenlaisessa elämäntilanteessa olevia. Ja pienten lasten vanhempien "valaistumisen" voi ehkä kuitata sarkasmilla, kuten tähänkin saakka.