Sen jälkeen kun nyt autuaan maman LP-levysoitin hajosi, en ole pystynyt kuuntelemaan vanhoja LP-levyjäni. Nyt olen vihdoin hankkinut LP-levysoittimen ja voin mennä ullakolle hakemaan vanhat levyni.
Eräs ehdoton ensivalinta niiden joukossa on Marc-Antoine Charpentierin Te deum.
Te Deum laudamus
Te Dominum confitemur!
Kysyn itseltäni nyt: Pitäisikö Jumala jotain piilossa minulta, mikä olisi minulle hyvä? Hän, joka kuoli ristillä, pettäisikö hän minut ja päästäisikö Hän minusta?
Nämä ovat kysymyksiä toivottomuudelle ja näköalattomuudelle.
Tänään (4.4.) on kulunut tasan 10 vuotta siitä elokuvaillasta Saksassa, jossa tapasin rakkaani. Nämä kymmenen vuotta eivät näillä näkymin täyttyneet. Olen menettänyt hänet - sairaudelle. Taistelu oli kova ja se saattaa olla vielä ajankohtaista. Minun voimani ovat tyystin loppuneet. Nyt alkaa Jumalan voimien käyttö.
Sain tänään puhelimen kautta kuulla Regnbågshelgenin järjestelytoimikunnan puheenjohtajalta viikonlopun onnistumisesta. Kunnialla se oli saatettu loppuun. Mark Levengood oli kiinnostanut eniten.
Harmittaa niin, että en päässyt! Yritän toipua edelleen.
Toipua...
Uudestisyntyähän sitä pitäisi kristittynä. Vapautta ja kärsimystä. Kuuntelen, kertokaa!
Aprillipäivä on yleensä ollut vuoden hauskimpia päiviä. Tänäkin vuonna onnistuin aprillaamaan kaikkia, joille syötin pajun köyttä. Itse en tullut aprillatuksi - aamulla sain viestin, että patriarkka Joosefin hauta olisi löydetty Egyptistä - ei uponnut minuun.
Onpa kummallista kirjoittaa itselähtöisesti. En toki voi kirjoittaa muiden tuntemuksista enkä ilmeisesti olisi siihen oikeutettukaan, mutta bloggaus näyttäisi olevan hyvin minälähtöistä toimintaa.
Tietenkin voin ajatella tätä omana p a n o k s e n a n i yhteiseen blogikekoon. Jotenkin se ei kuitenkaan aivan ole sitä, mitä toivoisin sen olevan. Autanko blogillani lähimmäisiäni suoraan? Hm... saattaa olla, että hyviä oivalluksia, lohtua yms. sellaista piilee sanoissani. Siis eipä tämäkään aivan suoraviivaista ole.
Vuorovaikutus voisi olla suurempaa? Voimme kaikki kommentoida toistemme kirjoituksia.
Ehkä se onkin siinä, että lähimmäisteni tarpeet eivät tule ratkaistuiksi omassa blogissani. Voisin siis siirtyä kommentoimaan ainoastaan. Entä jos kaikki (jos näin tosiaan kävisi) tekisivät niin... eipä silloin olisi, mitä kommentoida. Pitääkö minun siis tuoda omassa blogissani tarpeitani esille. Taidan ymmärtää, että se blogi on jo tarve sinänsä. Tuokaa vaan tarpeenne esille!