Parisuhteen rakkaus on ennen kaikkea inhimmillistä. Se on aistien ja hengen yhtymää. Rakkaus ei sen takia ole pelkästään luonnollisen vaiston tai tunteen vietin kysymys. Se on, ennen kaikkea, vapaan tahdon teko, jonka luottamus on sellainen, että sen ei ole tarkoitus kestää vain päivittäisen elämän ilot ja surut vaan myös kasvaa niin, että se saavuttaa inhimmillisen täyttymyksensä.
Se on rakkautta, joka on kokonaista. Jokainen, joka todella rakastaa kumppaniaan, rakastaa, ei vain sen takia mitä vastaanottaa, vaan rakastaa kumppaniaan hänen itsensä takia, tyytyväisenä kyetessään rikastuttamaan toista oman itsensä lahjalla.

Rakkaus on todellinen Jumalan, Luojan viisas ja kaitsemuksellinen lahja, jonka tarkoituksena on saada aikaan Jumalan rakastava suunnitelma ihmisessä, joka on kuva Kristuksen ja Hänen kirkkonsa yhtymisestä.

Sen takia ihminen ei ole vapaa velvollisuuksista, vaan hän on sidottu varmistamaan tekojensa olevan Jumalan, Luojan tahdon mukaisia - rakastavia. Kokiessaan rakkauden lahjan ihminen tunnustaa, että hän ei ole elämän lähteen Herra, vaan sen välikappale, sen palvelija.
Rakkauden armollisessa lahjassa on hyvä olla. Jumala on kaitselmuksemme.

"Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen. Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti."