Tsuk tsuk tsuk

Näin tänään höyryveturin. Ihan oikean.

Se oli pukeutunut vihreään ja seisoskeli päärautatieaseman sivuraiteella, minne aamuisen Turun Sanomien juttu oli houkutellut muitakin katsojia sitä ihastelemaan. Se selvästi piti siitä, kun sitä katseltiin. Se esiintyi vähän; päästi vähän höyryä tuolta venttiilistä ja vähän vettä täältä putkesta. Että katsokaa tännekin ja kurkatkaas tuotakin...

Lopulta se sai tarpeeksensa palvonnasta. Se lämmitti heitätti lisää koksia höyrykattilaansa ja alkoi kerätä voimaa. Kun paine oli riittävä, se vihellytti höyrypilliänsä kauan ja sitten - aluksi hiljaa, melkein ääneti - sen sisimmästä alkoi kuulua elokuvista tuttu villin lännen veturin tsuktsuktsuk. Yhtäkkiä sen männät nytkäyttivät pyöriä ja sitten hipihiljaa se lähti liikkeelle. Hitaasti, ääneti, kauniisti kuin jäällä liukuva luistelija. Päästyään kymmenen metrin päähän se vihelsi vielä kerran ja lisäsi vauhtia. Olen varma, että se tahtoi tehdä näyttävän poistumisen, ja siinä se onnistui.

Minä ainakin olin hullaantunut tuosta vihreästä komistuksesta (joku sanoi sitä kaunottaresta, mutta minusta se oli selvästi maskuliininen). Tahtoisin nähdä sen vielä kerran, edes ohimennen.