Koleus

Pupu laittaa tekstiviestejä milloin Sacrada Familiasta, milloin Montserratin luostarista. Olisi kiva nähdä ne paikat, ja varmasti tulen näkemäänkin.

Muuten olo on ihan eri kuin viime vuonna, kun pupu oli oppilaitten kanssa Pariisissa. Mulla oli alkuvuosi niin kiirettä ja hässäkkää ja hoppua, että nyt olen ihan oikeasti nauttinut, kun saan olla kotona yksin ja hiljaa. Katson tv:tä, järjestelen kaappeja, luen kirjoja, istuskelen muuten vain. En mene oikein edes tuttuja tapaamaan. On upea tunne saada käpertyä silloin tällöin ihan itseensä. Ei masennusta, ei alakuloa, ei ei. Lepoa vain.

Eikä tällä kertaa ole ikäväkään iskenyt niin kuin aiemmin. Kyllähän se mies sieltä takaisin tulee ja sitten saadaan taas rupatella ja parantaa maailmaa. Ainoastaan nukkuessa huomaa yksinäisyyden. Pupu kun on opettanut minut nukkumaan sylikkäin, ja nyt huomaa jakavansa sängyn koleuden kanssa. Piti hakea kaapista lisähuopa ja kääriytyä siihen. Hyvä puoli on se, että huopa ei kuorsaa. Mutta eipä se ota kainaloonkaan, saati silitä poskea.