Pientä pintaremonttia

Kun ei muutenkin olisi kiire ollut, niin aloitettiin kellarin remontti. Koko huoneelle ei ole tehty mitään muuta kuin kannetu kahden ihmisen huonekalut sisään. Koko ajan ollaan odoteltu, että jompikumpi seinänaapureista myisi oman asuntonsa, jotta voitaisiin katsoa, olisiko meillä varaa lunastaa se ja yhdistää asunnot. Asumme siis noin satavuotiaassa puurakenteisessa työläiskasarmissa, mikä ennen on muodostunut pelkistää hellahuoneista, mutta jonka asunnot on nyttemmin laajennettu myös vinttiin ja kellariin. Meillä on siis kolmikerroksinen kaksio.

Kun nyt kymmeneen vuoteen ei kumpikaan naapureista ole osoittanut merkkejä myymisestä, ja kun entisen omistajan seinään liimaamaat vinyylitapetit alkavat olla jo kuvottavassa kunnossa, lienee aika myöntää, että joskus pitää hyväksyä vallitsevat olosuhteet ja kotiutua siihen, missä on. Nyt sitten aloitettiin laajahko pintaremontti, joka kattaa paitsi tapetoinnin ja sellaisen, myös parin seinän ylimääräisen mutkan oikaisemisen ja pienen takan jonkinlaisen muokkaamisen.

Kovin homma oli huoneen tyhjentäminen. Kaikki huonekalut ja muut piti kantaa jonnekin, ja nyt asunnon jokainen huone on todella täynnä. Vintin makuuhuoneen sängystä luovitaan portaikkoon parin nojatuolin poikki ja keskikerroksen keittiössä syödään pyykkitelineen katveessa. Uskomaton on sen romun määrä, mitä ihmisille on keräytynyt kaappeihin ja laatikoihin. Kannamme kierrätykseen ja UFFille kaikkea mahdollista vanhoista stereoista Cokinin järjestelmäkamerasuotimiin. Mitä enemmän tavaraa kantaa pois, sitä ikävämmin vihlaisee tieto siitä, kuinka etuoikeutettu on. Tässä minä poistan asunnostani sellaista tavaraa, joka jossakin muualla olisi pieni omaisuus. Hävettääkin jopa vähän.