Ahdistus

Vanhan asunnon myynti ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelimme. Kaksi viikkoa sitten teimme kaupat, ostaja maksoi 12 000 euroa ja jäimme odottamaan lunastusajan päättymistä, minkä jälkeen ostaja maksaisi loppukauppasumman.

Asunnon yläkerran katossa on ollut kondenssivesiongelma, jonka olemme kertoneet välittäjälle heti alusta. Kondenssivettä on tullut sisälle muuta pisara ehkä kerran vuodessa, kun keväällä säät lämpenevät. Katossa vesi on irrottanut hieman cyproc-levyn saumanauhaa, mutta päätimme olla korjaamatta sitä, jotta ostajaehdokkaat näkevät katon kunnon. Välittäjät ovat puhuneet asiasta asiakkaiden kanssa ja kun kauppaan johtavan tarjouksen viimein saimme, kauppakirjaankin kirjattiin lauseke, jonka mukaan 'ostaja on tietoinen että katossa on kondenssivesiongelma ja ostaja tietää, että katon jälkien ilmestymisen jälkeen ongelmaa on yritetty korjata lisäämällä katon välipohjan tuuletusta'. Asia piti olla selvä.

Piti.

Viikkoa ennen loppukauppaa ostaja otti yhteyttä sekä meihin että välittäjään. Kun aurinko oli sulattanut kattoa, oli sisään tullut vettä niin, että yhdessä kohtaa kattolevyn saumassa oli kosteutta. Ostaja ei aikonut maksaa loppukauppasummaa, sillä 'hän ei ollut tietoinen katon kunnosta'. Ei ollut tietoinen? Helvetti, vaikka itse oli allekirjoittanut paperin, jossa kertoi olevansa!

Ostaja on kaksikymppinen tyttö, jolla ei ole oikeastaan minkäänlaista käsitystä puutalosta saati kaupanteosta. Hän ei ymmärtänyt, että kauppa oli jo tehty ja asunto oli jo hänen. Kun mukaan lisää vielä lastaan suojelevan isän ja hyvin aggressiivisen isoisän, olimme päässeet ongelmiin. Sillä, että ostaja itse tunnusti, ettei hän ollut välittäjän kertomia teknisiä yksityiskohtia jaksanut kuunnella, ei ollut mitään merkitystä. Tyttö kirkkain silmin kertoi, ettei jaksanut niihin keskittyä, koska hän mielessään sisusti jo asuntoa.

Asiaa selvitettiin useassa palaverissa. Vaikka välittäjä kuinka olisi vääntänyt rautalangasta asiaa, ostaja ei oikein ymmärtänyt, ettei kyseessä ole vaikkapa väärän kokoiset kengät, jotka voi tuosta vain käydä vaihtamassa, tai mekko, jonka sininen sävy ei kotona näyttänytkään samalta. Tyttö ei myöskään ymmärtänyt, mistä kondensiovedessä on kyse, vaan hän pelkäsi, että katon sisällä on vesijohto puhjennut. Sillä, ettei vesijohtoja ole kahden kerroksen säteellä, ei ollut merkitystä hänen maailmassaan.

Lopulta välittäjä hankki paikalle rakennusinsinöörin avaamaan rakenteita ja kuvaamaan välipohjaa kameralla. Loppulausumana insinööri kertoi, että välipohja on oikein rakennettu, homeita (tai vesijohtoja) ei löydy ja tuuletusraotkin ovat lakisääteisiä suurempia. Jos nyt jotakin tahtoo asialle tehdä, voi räystään tuuletusrakoja lisätä. Tyttö halusi siitä huolimatta haastaa oikeuteen kaikki.

Mietimme pupun kanssa, mitä tehdä. Oikeudessa olisimme voittaneet, totta kai. Meillähän oli kaikki mahdolliset paperit ja faktat, mitä tarvitsimme, joten häviämistä meidän ei tarvitsisi pelätä. Mutta koska oikeudenistunnoissa kestää aina kauan, osakekirjamme ja loppukauppasummamme olisi motissa ainakin vuoden. Ja kun kauppasummalla oli tarkoitus lyhentää uuden asunnon lainaa, päätimme sovitella asiaa, sillä meidän pankkimme tuskin milelellään suostuisi lykkäämään lainanlyhennysten aloittamista hamaan tulevaisuuteen.

Tarjosimme tytölle diiliä. Kauppa tehtäisiin sovitun mukaisesti. Me hyvittäisimme hintaa tonnilla ja auttaisimme ostajaa hankkimaan kirvesmiehen lisäämään tuuletusrakoja. Tyttö maksaisi saamallaan hyvityksellä kirvesmiehen kustannukset ja välittäjä maksaisi insinöörin palkkion. Lisäksi välittäjä ilmoitti, että jos tyttö vuoden asumisen jälkeen ei tahtoisi jatkaa, he myisivät asunnon eteenpäin liki ilman välityspalkkiota.

Ja nyt odotetaan, mitä tyttö vastaa. Loppukaupan pitäisi olla maanantaina klo 9, mutta ostaja ei ole vielä suvainnut ilmoittaa mitään. Minua vituttaa aika kovin. Periaatteessahan minä joudun maksamaan tonnin siitä hyvästä, että tyttö ei ymmärrä lukemaansa. Sillä rahalla olisi tehnyt paljon!